Uutinen

LAB osallistuu Lahti Prideen

Pride-kulkue Lahdessa.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtumaa, Lahti Pridea vietetään jälleen 18.–24.5.2026. LAB-ammattikorkeakoulu osallistuu juhlaviikkoon sateenkaariliputuksella.

Lahti Pride on kaikkien lahtelaisten yhteinen juhla tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kunniaksi. Tämän vuoden teema ”Lupa näkyä” nostaa esiin sen, että seksuaali‑ ja sukupuolivähemmistöt kohtaavat edelleen ennakkoluuloja ja syrjiviä rakenteita Suomessa ja muualla maailmassa. Pride‑tapahtumat muistuttavat yhdenvertaisuuden merkityksestä.

Lahti Pride sisältää monenlaista ohjelmaa luennoista erilaisiin työpajoihin ja kulttuuritapahtumiin. Tapahtumaviikko huipentuu perinteiseen Pride-kulkueeseen ja pääpäivän juhlaan lauantaina 24.5. Lahden Seta järjestää juhlaviikon tapahtumat yhteistyössä LAB-ammattikorkeakoulun tradenomi- ja restonomiopiskelijoiden kanssa. Yhteistyötä on tehty jo usean vuoden ajan.

”Opiskelijamme ovat mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa Pride‑viikon monipuolista ohjelmaa, ja työ painottuu erityisesti pääpäivän juhlatapahtumiin. Työtehtävät koostuvat muun muassa ohjelmasuunnittelusta, tapahtumien tuottamisesta ja rakentamisesta sekä vapaaehtoisten koordinoinnista", LABin lehtori Mika Nikula kertoo ja jatkaa:

"Opiskelijoiden vahva sitoutuminen tapahtumaan näkyy myös siinä, että suunnittelusta vastaavan ydinryhmän lisäksi useat kurssilaiset ovat ilmoittautuneet mukaan tapahtumaan vapaaehtoisiksi.”

Lahti Pridea juhlitaan sateenkaariliputuksella Lahden kampuksella koko tapahtumaviikon ajan. LAB osallistuu myös Lappeenranta Priden juhlallisuuksiin liputtamalla Lappeenrannan kampuksella 6.–11. heinäkuuta. 

→ Tutustu Lahti Priden ohjelmaan: lahtipride.fi.

Lisätietoja:

LAB-ammattikorkeakoulussa ei hyväksytä epäasiallista kohtelua, syrjintää tai häirintää. LUT-korkeakoulujen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma tukee korkeakoulujen kehittämistä sellaiseksi opiskelu- ja työyhteisöksi, jossa kaikkia yhteisön jäseniä kohdellaan kunnioittavasti. 

Käytävämatto jossa lukee the best of both worlds

Tilaa LABin uutiskirje

Saat tuoreimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa.

Sijainti