LAB osallistuu Lahden Pride-viikkoon
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen teemaviikko Lahti Pride alkaa maanantaina. LAB-ammattikorkeakoulu osallistuu Lahti Pride -viikon juhlallisuuksiin sateenkaariliputuksella Lahden ja Lappeenrannan kampuksilla. LABin rehtori Turo Kilpeläinen toimii tämä vuonna tapahtuman suojelijana.
"LABissa jokainen saa olla omanlaisensa. Olemme sitoutuneet tekemään työtä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi korkeakouluyhteisössämme. Tänä vuonna sateenkaariliput liehuvat molemmilla kampuksillamme merkkinä siitä, että olemme luomassa yhdessä turvallisempaa tulevaisuutta", Kilpeläinen sanoo.
Lahti Pride -viikko pitää sisällään paljon tapahtumia, joiden suunnittelussa on ollut mukana Lahden SETA ry:n vapaaehtoisten lisäksi LABin tapahtumaliiketoiminnan opiskelijoita. Opiskelijoiden suunnittelemaan ohjelmistoon kuuluu mm. taidepaja, leffailta, bingo, puistopäivä, kasvomaalaus sekä päätöspäivän päivä- ja iltajuhla.
”LABin opiskelijat ovat tehneet Pride-viikolle useita tapahtumia eri päiville ja näin todentaneet samalla Tapahtumien maailma -kurssilla saatua teoriaa käytäntöön. Tapahtumia on tehty myös omalla ajalla, joten opiskelijoiden sitoutumista tapahtumien tekemiseen on ollut ilo seurata”, kertoo tapahtumaliiketoiminnan lehtori Hanna-Mari Karhinen.
LUT-korkeakoulujen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma tukee konsernin kehittämistä sellaiseksi opiskelu- ja työyhteisöksi, jossa kaikkia yhteisön jäseniä kohdellaan kunnioittavasti. Yhteisössämme ei hyväksytä epäasiallista kohtelua, syrjintää tai häirintää. Lue lisää LUT-korkeakoulujen yhdenvertaisuus ja tasa-arvosuunnitelmasta.