Kuvataiteen valtakunta nostaa esiin vastavalmistuneita kuvataiteilijoita

Kuva
Yu-Hsuan Yaon teos jossa ihmisiä läpinäkyvän sermin takana
Yu-Hsuan Yao, A Woman Without Talent Is A True Virtue, 2023. Still-kuva videosta.
Kuvataiteen valtakunta -näyttely nähdään nyt kolmatta kertaa Mäntässä. Näyttely on avoinna 9.6. - 20.8.2023.

Kuvataiteen valtakunta -näyttelyyn on valittu tänä vuonna 14 taiteilijaa kaikista kuudesta Suomessa kuvataidetta opettavasta ammattikorkeakoulusta. Mukana on muun muassa LABista valmistunut Saara Ripatti. Kuvataiteen valtakunnan tehtävänä on antaa näkyvyyttä juuri valmistuneille taiteilijoille ja samalla tuoda esiin ammattikorkeakoulujen tärkeää roolia kuvataiteen opetuksessa.

Drone-nimellä konseptoidun näyttelyn taiteilijat käsittelevät identiteettiin ja sukupuoleen liittyviä kysymyksiä ja pohtivat suhdettaan luontoon ja elinympäristöön.

"Näyttelyyn valikoitui mukaan monipuolinen ja -mediainen kokonaisuus nykytaidetta. Ilahduin korkeakouluissa näkemieni opinnäytetyönäyttelyiden tasosta", näyttelyn kuraattori Ilari Laamanen kertoo.

Näyttelyn taiteilijat: Alexandra Amaral, N Hietaharju, Venla Kaasinen, Elina Katara, Jussi Lipasti, Kalle Lyhty, Rooa Paldanius, Saara Ripatti, Eetu Ronkainen, Ville Ruuska, Alexandra Sandbäck, Camelia Stefanescu, John Sundberg, Yu-Hsuan Yao.

Näyttelyn tuottajana toimii Mänttä-Vilppulan kaupungin kulttuuripalvelut yhteistyössä kuvataidetta opettavien ammattikorkeakoulujen kanssa. Yhteistyöhön osallistuvat LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutti (Lappeenranta), Lapin ammattikorkeakoulu (Tornio), Tampereen ammattikorkeakoulu (D.P. in Media and Arts / Fine Art), Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemia, Satakunnan ammattikorkeakoulun Kankaanpään taidekoulu ja Yrkeshögskolan Novia (Jakobstad - Pietarsaari).