Kuukautisköyhyyttä vastaan
Plan Internationalin kyselytutkimuksen mukaan erityisesti työelämän ulkopuolella olevat kokevat Suomessa kuukautisköyhyyttä. Tutkimuksen 15–24-vuotiaista vastaajista 22 prosentilla on ollut vaikeuksia saada rahat riittämään kuukautissuojiin. Lähes kolmannes vastaajista on myös joutunut, tulehdusriskistä huolimatta, käyttämään suojia suositusaikaa pidempiä aikoja niiden hinnan takia.
LAB-ammattikorkeakoulun International business -koulutuksen opiskelijat Tecla Nyaguthii, Nadira Sultana, Ivett Ezer, Sofia Valina ja Isana Dougherty haluavat tehdä Ailune-nimisen liiketoimintakonseptinsa avulla tähän muutoksen. Ailunen tavoitteena on tarjota wc-tiloihin asennettavaa kuukautissuoja-automaattia kuukausitilauksena eri organisaatioille. Automaattien sisältämät kuukautissuojat ovat vastuullisesti tuotettuja luomupuuvillaisia terveyssiteitä. Käyttäjille suojat olisivat ilmaisia.
”Kuukautisten alkaminen on tavallaan hätätilanne, ja jos suojia olisi helposti saatavilla suoraan wc-tiloissa, niitä ei tarvitsisi lähteä ostamaan paniikissa jostain kauempaa. Monille kyseinen hätätilanne saattaa tarkoittaa esimerkiksi luennon jäämistä väliin tai töistä myöhästymistä, mistä seuraa vain lisää ongelmia. Jos sama ongelma koskisi sekä miehiä että naisia siihen olisi reagoitu yksityisellä ja julkisella sektorilla jo ajat sitten”, Nyaguthii kuvailee.
Vähätelty ongelma
Ailunelaiset kertovat kohdanneensa tuoreen startup-taipaleensa aikana jonkin verran kuukautisiin liittyvää häpeää sekä kuukautisköyhyyden vähättelyä.
”Pari tyyppiä nauroi eräällä kurssilla yritysideamme esittelylle. Tulemme luultavasti turhautumaan aiheen tabuisuudesta ja ongelman vähättelystä, mutta sen avulla pysymme myös motivoituneina. Toivon, että tulevaisuudessa automaattiemme myötä parannamme tasa-arvoa ja aihe normalisoituisi niin, ettei siitä tarvitsisi enää edes keskustella”, Sultana kertoo.
Viisikko pitää Suomea ja erityisesti Lahtea hyvänä paikkana aloittaa startup-yrittäjyys. He kertovat saaneensa tukea muun muassa LABin opettajilta, StartHubista ja LADECista.
”Menin StartHubiin pitchaamaan ideaani ja pyytämään apua liikeidean muotoiluun, ja minut otettiin avosylin vastaan. Innostuin saadessani lisätietoa ja näkökulmia startup-toimintaan ja yrittäjyyteen. Lisäksi vaikutuin jäseneduista, kuten kokeneiden yrittäjien tarjoamasta mentoroinnista ja kilpailuista, joita StartHub tarjoaa kannustaakseen ja tukeakseen opiskelijoita ja yrittäjiä”, Dougherty muistelee.
Voitto StartHubin Dream-kilpailussa
Opiskelijatovereiden naureskelut yritysidealle hiljenivät, kun Ailune voitti StartHubin järjestämässä Dream-kilpailussa opiskelijakategorian 1 000 euron rahapalkinnon. Palkinto antoi kimmokkeen edetä yritysidean pilotointivaiheeseen. Parhaillaan Ailune suunnittelee prototyyppiä LABin Muotoiluinstituutin opiskelijoiden kanssa Lahden kampuksella.
”Toivomme, että saamme suunniteltua asiakkaille täydellisen tuotteen ja palvelun mahdollisimman kattavasti ja kestävällä tavalla. Pyrimme luomaan jotain, joka sisältää paljon innovatiivisia elementtejä ja erottaa meidät siten muista vastaavista yrityksistä. Jos joku on kiinnostunut auttamaan meitä automaatin teknologisen tai mekaanisen osuuden kanssa, tai avustamaan meitä muuten, niin otamme mielellämme avun vastaan!”, Dougherty kertoo.
StartHub on vuonna 2019 toimintansa aloittanut uusien liikeideoiden kiihdymämö ja hautomo. Tiiviissä yhteisössä synnytetään uusia menestysyrityksiä Lahden seudulle ja autetaan ideasta eteenpäin. Yhteisössä toimii tällä hetkellä lähes 40 aktiivista startupia, joille kokonaisuus on maksuton. Toimitilat sijaitsevat LAB Lahden kampuksella Mukkulassa. Toiminnan mahdollistavat Lahden kaupunki, LAB-ammaFkorkeakoulu ja Isku Oy. www.starthub.fi