

Kansainvälinen metallitaiteen tapahtuma – IronNotes
Tiistaina 17.6. Metal Art Today -seminaari tarjoaa kattavan katsauksen teräksen käytöstä julkisessa taiteessa, perinteisistä metodeista huipputeknologisiin ratkaisuihin. Kansainväliset partnerit esittelevät näkökulmansa metallitaiteeseen, ja puheenvuoroja kuullaan kotimaisilta tunnetuilta kuvanveistäjiltä, kuten Kimmo Schroderukselta ja Kirsi Kaulaselta. Seminaarissa käsitellään myös kestävän kehityksen roolia taiteilijan työssä ja esitellään uusi ekologisesti kestävämmän julkisen taiteen hankintaopas.
Lisäksi osallistujilla on mahdollisuus tutustua LUT Laser -työpajaan ja J. Hyneman Centeriin. Seminaari pidetään englanniksi, ja tilaisuuteen voi osallistua maksutta paikan päällä tai etäyhteydellä.
IronNotes-näyttely on avoinna Galleria Pihatossa 17.–18.6. klo 10–20.00. Näyttelyn teema käsittelee muistamista ja muistoja. Näyttelyssä LAB-ammattikorkeakoulun kuvataiteen opiskelijat ja IronNotesin kansainväliset taiteilijat käyvät vuoropuhelua teostensa kautta. Gallerian pihalla järjestetään raudan takomisen työnäytöksiä keskiviikkona 18.6. klo 10–14.
Tapahtuman taustaa: IronNotes taottiin ideasta kansainväliseksi hankkeeksi
Vuosikymmen sitten herännyt ajatus metallitaiteen tapahtumasta Lappeenrannassa on kasvanut kansainväliseksi, yli miljoonan euron hankkeeksi. LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutti tarttui haasteeseen ja lähti koordinoimaan At the Borders of Iron (IronNotes) -hanketta, joka keskittyy julkiseen taiteeseen, metallitaiteeseen sekä sepäntyöhön. Yhdessä kumppaniverkoston kanssa hankkeessa järjestetään kuusi kansainvälistä IronNotes-tapahtumaa, jotka tarjoavat osallistujille mahdollisuuden oppimiseen ja osaamisen jakamiseen, oman taiteellisen työn esittelemiseen sekä verkostoitumiseen julkisen taiteen ja metalliteeman ympärillä.
Lisätietoja:
- Jenni Sokura, lehtori, LAB, +358 40 195 7529, jenni [dot] sokura
lab [dot] fi (jenni[dot]sokura[at]lab[dot]fi)
- Eija Mustonen, kehittämisasiantuntija, LAB, +358 40 763 3690, eija [dot] mustonen
lab [dot] fi (eija[dot]mustonen[at]lab[dot]fi)
- Antti Nieminen, seppämestari, ME-talli Oy, +358 40 042 5949, antti [dot] nieminen
vaskitsa [dot] com (antti[dot]nieminen[at]vaskitsa[dot]com)
Tulevat tapahtumat


