Päijät-Hämeen suurimmassa rekrytointitapahtumassa opiskelijat, työnhakijat ja tulevaisuuden osaajat pääsevät tapaamaan yli 50 eri yrityksen ja organisaation edustajia saman päivän aikana. Tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden verkostoitumiseen, työnhakuun sekä ajankohtaisten työelämäteemojen seuraamiseen.
Tapahtuma kokoaa yhteen korkeakouluopiskelijoita, vastavalmistuneita, työnhakijoita sekä toisen asteen opiskelijoita.
DuuniExpon merkitys alueellisena verkostoitumistapahtumana on kasvanut vuosi vuodelta. Tapahtumassa vierailee vuosittain noin 2 000– 3 000 kävijää, ja se tarjoaa yrityksille erinomaisen mahdollisuuden vahvistaa työnantajamielikuvaansa sekä tavoittaa osaajia eri aloilta.
Tapahtuman ohjelma koostuu mielenkiintoisista puheenvuoroista, paneelikeskusteluista ja työelämää käsittelevistä teemoista suomeksi ja englanniksi. Lisäksi kävijät voivat osallistua erilaisiin työpajoihin ja kehittää esimerkiksi työnhakutaitojaan sekä ammatillisia verkostojaan.
DuuniExpo tarjoaa samalla mahdollisuuden tutustua LAB-ammattikorkeakoulun toimintaan ja nähdä käytännössä, kuinka opiskelijavetoinen projektitiimi suunnittelee ja toteuttaa yhden alueen suurimmista rekrytointi- ja verkostoitumistapahtumista.
Tervetuloa DuuniExpoon 3.2.2027 rakentamaan uusia kohtaamisia, verkostoja ja työelämämahdollisuuksia!
Lisätietoja tapahtumasta
lab [dot] fi
lab [dot] fi