TEK Skinnarilan hovi
Skinnarilan hovi on vuonna 1903 valmistunut huvila, jonka Pietarista lähtöisin olevan hopeaseppä Pekka Silventoinen rakennutti perheelleen. Rakennus, jonka pinta-ala on 252 m2, on alustavien arvi-oiden mukaan ikäisekseen kohtuullisessa kunnossa, mutta kaipaa pikaisesti kunnostusta. Raken-nusta on saneerattu viimeksi vuonna 1993. Rakennuksen julkisivu on suojeltu.
Skinnarilan hovi sijaitsee Skinnarilan kampusalueella ja on sen myötä ollut Suomen Yliopistokiinteistö-jen omistuksessa. Viime vuosina rakennus on ollut satunnaisessa juhlatilakäytössä. Syksyllä 2020 LAB-ammattikorkeakoulu on ostanut Skinnarilan Hovin omistukseensa. LABille ja LUT-konsernille on tärkeää kunnostaa ja ylläpitää kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus ja tuoda se sekä korkeakou-luyhteisön että alueen toimijoiden käyttöön rakennuksen perinteeseen sopivalla tavalla.
Ammattikorkeakoulun ja LUT-konsernin lähtökohta Skinnarilan hovin korjaushankkeelle, ylläpidolle ja tulevalle toiminnalle on ensisijaisesti sen tarjoamat mahdollisuudet konkreettiseen oppimisympäristöön. Hanke tarjoaa kohteen, jonka korjaushanke, palvelujen määrittäminen, toimijaverkostojen kokoaminen sekä liiketoimintapohjainen suunnittelu tarjoaa oppimisympäristön rakennusalalle sekä liiketalouden, matkailu- ja ravitsemisalan, kuvataiteen, visuaalisen viestinnän ja palvelumuotoilon opiskelijoille.

Toteutusaika
-
Projektin tila
Päättynyt
Toteutusalue
Kansallinen
Rahoitus
Apurahat/säätiöt
Kuva
LABin rooli
Hallinnoija
Yksikkö
Teknologia
Painoala
Design PÄÄTTYNYT 31.7.24