PlastLIFE

PlastLIFE on Suomen Ympäristökeskuksen (SYKE) koordinoima laaja kansallinen yhteistyöhanke muovien kiertotalouden edistämiseksi. Tavoitteena on kestävä muovien kiertotalous Suomessa vuoteen 2035 mennessä. LAB-ammattikorkeakoulu on yksi hankkeen osallistujista omalla osahankkeellaan.
Toteutusaika
-
Projektin tila
Käynnissä
Toteutusalue
Kansallinen
Rahoitus
LIFE+
LABin rooli
Osatoteuttaja
Yksikkö
Teknologia
Painoala
Monikäyttöiset materiaalit
Tavoitteet
Yhtenä pääteemana on paikallisten muovialan toimijoiden yhteistyön tehostaminen rakentamalla Päijät-Hämeen ja Etelä-Karjalan seudulla alueellinen muovialan toimijoiden verkosta. Tehtävänä on tehostaa muoviyhteistyötä alueilla ja kehittää alueen muovin kierrätysalan osaamista.

Rohkaisemme teollisuutta osallistumaan hankkeeseen, jotta ajankohtainen tieto muovin kierrätykseen vaikuttavista teknisistä ja lainsäädännöllisistä tekijöistä välittyisi heille nopeasti. Tärkeänä teemana on sidosryhmien auttaminen arvoketjun kehittämisessä, jossa

kierrätysmateriaalin arvo pidetään mahdollisimman korkeana,

vähennetään muovijätettä ja

ehkäistään näin ympäristön saastumista.

Järjestämme sidosryhmille erilaisia työpajoja ja seminaareja ajankohtaisista asioista.

Tuotamme myös opiskelumateriaalia ja kursseja sekä teollisuudelle että opiskelijoille. Opetuksen ja opiskelumateriaalin tarkoituksena on tuottaa osaamista ja osaajia alalle, ja näin luoda parempaa kilpailukykyä ja tulevaisuuden ammattilaisia murroksessa olevalle teollisuudenalalle.

Lisäksi kehitämme muovin kierrätystä. LAB-ammattikorkeakoululta löytyy kattavat laitteiston niin muovituotteiden valmistamiseen kuin niiden testaamiseenkin. Osallistumme hankkeessa sekä muovin kemialliseen että mekaanisen kierrätykseen yhdessä muiden hankekumppaneiden kanssa.

Tarkoituksena on vähintään 12 eri lähteestä kerätyn muovijakeen analysointi ja prosessointi. Tarkastelemme ja selvitämme muovien prosessoitavuutta ja käyttökelpoisuutta sekä mekaaniseen että kemialliseen kierrätykseen. Julkaisemme kierrätyskokeilujen tuloksista useita tieteellisiä julkaisuja hankkeen aikana.
Tavoitteiden toteutuminen

Kestävän kehityksen tavoitteet
Projektipäällikkö
Anna Keskisaari
Tutkija
anna [dot] keskisaariatlab [dot] fi