Kirjan kannet levyksi
Kirjojen tuottajavastuu astuu voimaan vuonna 2024. Poistokirjojen vuosittainen määrä on suuri, ja uusi voimaan tuleva tuottajavastuu lisää painetta kirjojen kierrätykselle.
Kirjojen kierrätyksen kannalta kirjan sisäsivut ovat helpompi haaste ja niiden kierrätykselle on jo olemassa ratkaisuja, kuten selluvillan valmistus. Kirjojen kansien kierrätys on edelleen globaalisti ratkaisematon haaste. Suuri syy tähän on kansien sisältämien erilaisten materiaalien suuri määrä ja koostumusten heterogeenisuus. Moninaiset kansimateriaalit aiheuttavat sen, ettei kirjan kansia voida prosessoida samoin menetelmin kuin keräyspaperia. Siksi kannet on erotettava muusta kirjamateriaalista ja löydettävä kansille uusi käyttökohde, johon ne soveltuvat.
Hankkeessa tutkittavilla ratkaisuilla on mahdollista päästä jätehierarkiassa kaksi tasoa parempaan lopputulokseen eli vältetään jätteen loppusijoitus ja poltto. Näin päästään merkittävästi kestävämpään ja ympäristöystävällisempään lopputulokseen.

Toteutusaika
-
Projektin tila
Päättynyt
Toteutusalue
Kansallinen
Rahoitus
AKKE
Kuva
Lue lisää projektista
LABin rooli
Hallinnoija
Yksikkö
Teknologia
Painoala
Monikäyttöiset materiaalit