Projektissa tapahtuu
Hankkeesta julkaistiin kesäkuun 2023 aikana käsikirja, jossa on esimerkkejä liiketoiminnallisista yhteistoteutuksista ammattikorkeakoulujen välillä sekä hankkeessa laaditun toimintamallin, palvelumallin sekä arviointimatriisin esittelyt.
Toimintamalli koostuu kolmesta osasta: palveluliiketoiminnan verkostosta, ammattikorkeakoulujen osaamistietopankista ja toimintaohjeesta. Ammattikorkeakoulujen palveluliiketoiminnan verkostossa on edustettuna yksi tai useampi henkilö kustakin verkostoon kuuluvasta kymmenestä AMK:sta. Verkoston toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista ja siihen kutsutaan mukaan kaikki ammattikorkeakoulut. Verkoston ensimmäinen toimikausi on kolmivuotinen 1.8.2023 - 30.7.2026
Toimintaohje määrittelee ne keskeisimmät käytännön toimet, joiden kautta esimerkiksi yhteistarjouksen laatiminen mahdollistuu. Toimintaohje sisältää kaksi vaihetta: Yhteistyömahdollisuuksista tiedottaminen ja yhteispalaveri.
Osaamistietopankki kokoaa yhteen ammattikorkeakoulujen osaamista ja edistää yhteistyötä TKI-toiminnan ja palveluliiketoiminnan alueilla.
Palvelumalli toimii työkirjana palvelumyynnin ja koulutustuotteiden parissa työskenteleville ja ohjaa tuotteiden suunnittelua huomioimaan asiakkaan tarpeet ja arvolupauksen. Palvelumallissa kuvataan korkeakoulun ja asiakkaan kohtaaminen ja mallinnetaan vaiheita, joita on huomioitava palvelumyyntiä tehdessä, koulutustuotteiden suunnittelussa ja toteutuksessa sekä koulutuksen toteutuksen jälkeen. Malli kuvaa keskeisiä vaiheita asiakkaan näkökulmasta tehden näkyväksi ns. vuorovaikutuksen linjan, jossa asiakaskokemus muodostuu.
Arviointimatriisi auttaa käymään keskustelua ajatellusta yhteistyöstä ja auttaa toimijoita yhteisen näkemyksen muodostamisessa. Lopputuloksena syntyy dokumentoitu keskustelu ja matriisiin asemoitu toimenpide. Tämä helpottaa syntyneen yhteisen näkemyksen kommunikointia myös muille.Useamman toimijan yhteistyö tarjouksen teossa, palvelun rakentamisessa ja asiakastoteutuksissa edellyttää yhteisen käsityksen muodostamista siitä, mitä ollaan tekemässä
Jatkumo -hankkeen päätoteuttajat oli Lapin ammattikorkeakoulu. Osatoteuttajat olivat Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Karelia Ammattikorkeakoulu, Laurea ammattikorkeakoulu, Centria Ammattikorkeakoulu, Savonia ammattikorkeakoulu, Oulun ammattikorkeakoulu, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, LAB-ammattikorkeakoulu ja Humanistinen ammattikorkeakoulu.
Tavoitteet
JATKUMO-hankkeen tavoitteet vaativat onnistuakseen verkostomaisen työskentelytavan ja mukana olevien ammattikorkeakoulujen palvelumallien yhteensovittamista. Hankkeen onnistunut toteutus edellyttää kunkin AMK-kumppanin alueellisten tarpeiden ja erityisosaamisen tuntemista, jotta osaamiskeskittymän asiantuntijuus pystytään tarjoamaan eri alojen yrityksille. Palvelumallin suunnittelussa hyödynnetään kunkin alueen yritysten näkemyksiä siitä, millä teemoilla
AMK-verkosto voisi parhaiten palvella jatkuvaa oppimista, tukea työllisyysasteen nostamista, helpottaa osaavan työvoiman saatavuutta ja tukea työllisyyden kuntakokeilua ja siihen liitettäviä yhteistyörakenteita. Suomessa ei ole toimivaa mallia, jossa ammattikorkeakoulut, kuntakokeilukunnat ja kehitysyhtiöt palvelisivat yrityksiä yhdessä, muodostaisivat valtakunnallisen osaamiskeskittymän ja noudattaisivat yhteistä jatkuvan oppimisen palvelumallia, joka tarjoaa yrityksille laajemmat mahdollisuudet osaavan työvoiman saamiseen toiselta alueelta, työllisyysasteen parantamiseen ja työurien pidentämiseen.
Tavoitteiden toteutuminen
JATKUMO-hankkeen tuloksena syntyy palvelumalli, millä alueen yritysten ja organisaatioiden tarpeisiin vastataan paitsi alueen oman ammattikorkeakoulun asiantuntijuudella, myös ammattikorkeakouluista muodostuneen, valtakunnallisen osaamiskeskittymän palveluilla. Palvelumalli tukee koulutuksellista tasa-arvoa ja tukee aliedustettujen ryhmien osaamista.
Hankkeen vaikuttavuus
Hankkeen myötä eri alueiden ja yritysten mahdollisuudet saada käyttöönsä parhaat asiantuntijat ja hyödyntää kansallista erityisosaamista kasvavat (pilotti 1). Edellä mainittu tarjoaa yrityksille laajemmat mahdollisuudet liiketoiminnan vaatiman osaamisen kehittämiseen ja helpottaa osaavan työvoiman saatavuutta, sillä hankkeen myötä yrityksellä on käytössään koulutuksellista erityisosaamista, mitä alueella ei ole aikaisemmin ollut. Koulutuksellisilla ratkaisuilla tuetaan myös työttömien siirtymistä työelämään (pilotti 2). Tämä puolestaan johtaa työllisyysasteen parantamiseen, tukee työvoimapula-alojen alueellisia osaamistarpeita ja edistää työurien pidentämistä (pilotti 3).
Kestävän kehityksen tavoitteet