Tietojenkäsittelyn tradenomit ovat digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijoita. Koulutuksessa yhdistyvät kaupallinen osaaminen sekä tieto- ja viestintätekniikan (IT) taidot. Valmistumisen jälkeen voit työskennellä esimerkiksi tietohallinnon ammattilaisena, IT-asiantuntijana tai digitaalisen liiketoiminnan kehittäjänä.
Koulutuksen ytimen muodostavat liiketalouden opinnot, digitaalisten palveluiden ja sovellusten kehittäminen sekä ohjelmointi. LABin Lahden kampuksella suuntaudut tietojenkäsittelyn tradenomiopinnoissasi joko ohjelmistokehitykseen tai projektiosaamiseen.
Käytännöllinen ja kansainvälinen tradenomikoulutus
Tradenomin opinnoissa korostuvat joustavuus, opiskelijalähtöisyys ja tulevaisuuden ennakointi. Koulutus on käytännöllistä ja opinnoissa tehdään paljon yhteistyötä yritysten kanssa. LABilla on yhteistyökorkeakouluja eri puolilla maailmaa ja tarjoamme monipuoliset mahdollisuudet kansainvälistymiseen. Voit esimerkiksi suorittaa osan opinnoistasi opiskelijavaihdossa tai lähteä työharjoitteluun ulkomaille.
LABissa suoritettu tietojenkäsittelyn tradenomin tutkinto antaa kelpoisuuden hakea jatko-opintoihin paitsi kauppatieteen maisteriopintoihin, myös LUT-yliopiston tietotekniikan maisteriopintoihin. Kahden vuoden työkokemuksen jälkeen voit hakea jatko-opintoihin myös ammattikorkeakoulujen YAMK-koulutuksiin.
Tietojenkäsittelyn tradenomi on IT-alan ja bisneksen ammattilainen. Valmistuttuasi voit työskennellä mm. IT-asiantuntijana tai digitaalisen liiketoiminnan kehittäjänä.
Tradenomeista n. 75 % työskentelee esimies-, asiantuntija- ja johtotehtävissä.
Tradenomien työllisyystilanne on hyvä: Tradenomiliiton mukaan 91 % tradenomeista on työ- tai virkasuhteessa. (Tradenomien jäsentutkimus 2020)
Kuva
Mikä on tradenomin palkka?
Tradenomien keskipalkka on 4032 €/kk.
(Tradenomien jäsentutkimus 2021)
Kuva
Raksahommista ohjelmistokehittäjäksi: tietojenkäsittelyn koulutus oli kannattava askel
”Kursseilla tehtiin monenlaisia projektitöitä ohjelmistokehityksen parissa, ja osaa niistä tuli jatkettua myös omalla ajalla kurssin päättymisen jälkeen.”
IT-alaan erikoistuneena tradenomina olet ammattimainen, monipuolisesti tietojenkäsittelytaitoja hallitseva ohjelmistoalan kehittäjä.
Tradenomina olet lisäksi liiketalouden asiantuntija. Tunnet menestyvän ja kannattavan yritystoiminnan edellytykset, osaat tehdä perusteltuja päätöksiä ja hoitaa itsenäisesti monipuolisia liiketalouden työtehtäviä.
Tietojenkäsittelyn tradenomi on liiketoiminnan digitalisoitumisen asiantuntija
Tietojenkäsittelyn tradenomi on IT-alan ja bisneksen ammattilainen. Koulutuksesta saadun liiketoimintaosaamisen kautta voit työskennellä mm. IT-asiantuntijana, tietohallinnon ammattilaisena tai digitaalisen liiketoiminnan kehittäjänä. Joustavuus, opiskelijalähtöisyys ja tulevaisuuden ennakointi korostuvat opinnoissa.
Käytännöllinen, yritysten kanssa yhteistyössä toteutettava koulutus tarjoaa vahvan ammatillisen osaamisen, joka mahdollistaa valmistumisen jälkeisen sijoittumisen IT-alalle tai IT-osaamista hyödyntäviin yrityksiin.
Opinnoissa syvennyt erilaisten digitaalisten palveluiden ja sovellusten kehittämiseen ja hyödyntämiseen. Lahdessa opinnot keskittyvät joko ohjelmistokehitykseen tai projektiosaamiseen. Sinun on mahdollista valita opintojaksoja myös toisen kampuksen tarjonnasta.
Koulutuksessa opiskelet internet- ja mobiilisovellusten sekä muiden digitaalisten palvelujen kehittämistä nykyaikaisilla ohjelmistoilla. Ohjelmointiosaaminen on koulutuksen keskeisin sisältö. Myös liiketoimintaosaaminen on tärkeä osa tradenomiopintoja.
Tietojenkäsittelyn koulutuksessa sinulle tulevat tutuiksi erilaiset projektityöskentelyn tavat ja opit toimimaan projektiryhmän eri rooleissa. Pääset myös kartuttamaan monikulttuurisia valmiuksia ulkomaisten tutkinto- ja vaihto-opiskelijoiden kanssa. Opintojesi aikana pääset harjoittelemaan alasi työtehtäviä itseäsi kiinnostavassa työpaikassa. Tutoropettajasi tukee ja auttaa sinua valinnoissasi opintojen aikana.
Ammattikorkeakoulututkintoon kuuluu 15 opintopisteen laajuinen opinnäytetyö, jossa voi painottaa tutkimuksellista tai toiminnallista otetta.
Opinnäytetyö laajentaa ja syventää ammattiosaamistasi ja antaa monipuolisia valmiuksia toimia alan kehittämistehtävissä. Opinnäytetyö kehittää tiedonhankinta- ja ongelmaratkaisutaitojasi sekä kokonaisuuksien hahmottamista ja se voidaan toteuttaa työelämän toimeksiantona tai kehittämishankkeessa.
Opinnäytetyö voidaan tehdä yksilö-, pari- tai ryhmätyönä ja siihen kuuluu kirjallinen osio. Parhaimmillaan opinnäytetyö toimii ponnahduslautana työelämään.
LAB on kansainvälinen ammattikorkeakoulu. Meillä on maailmanlaajuisesti yli 300 yhteistyökorkeakoulua, joiden kanssa järjestämme vaihto-ohjelmia sekä kehitämme koulutustamme.
Sadat LABin opiskelijat lähtevät vuosittain ulkomaille joko harjoitteluun tai opiskelemaan. Osassa koulutuksistamme on mahdollisuus myös kaksoistutkinnon (double degree) suorittamiseen. Kaksoistutkinnon suorittanut saa tutkinnon sekä LABista että ulkomaalaisesta yhteistyökorkeakoulusta.
LABiin tulee vuosittain paljon opiskelijoita ympäri maailmaa. Meillä opiskelee 1200 kansainvälisiä tutkinto-opiskelijaa lähes 90 eri maasta. Opiskelu on siis aidosti kansainvälistä, vaikka ei ulkomaille lähtisikään!
LABissa opiskelijat pääsevät tekemään yhteistyötä yritysten ja työyhteisöjen kanssa jo opintojen aikana. Opintoihin voi kuulua esimerkiksi suoraan oman alan työnantajille tehtäviä projekteja ja harjoitustöitä.
Erilaiset oppimisympäristöt, kuten opiskelijoiden osuuskunnat, vahvistavat kytköksiä aitoon vuorovaikutukseen työelämän kanssa koko opintojen ajan. LAB-ammattikorkeakoulu tekee tiivistä yhteistyötä samaan korkeakouluyhteisöön kuuluvan LUT-yliopiston kanssa.
LAB on työ- ja elinkeinoelämän innovaatiokorkeakoulu, mikä näkyy muun muassa työelämäläheisissä tutkinnoissa ja alueita palvelevassa tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa (TKI). Toimintamme ydin on kestävän, vastuullisen ja uudistavan kasvun tukeminen aineettoman arvonluonnin, monikäyttöisten materiaalien ja ihmisten hyvinvoinnin kautta.
Tietojenkäsittelyn tradenomina olet monipuolisesti tietojenkäsittelytaitoja hallitseva ohjelmistoalan kehittäjä. Tradenomina olet myös elinkeinoelämän ammattilainen, joka menestyy sekä yritysten että julkishallinnon palveluksessa. Hallitset yrityksen perustamisen ja saat valmiudet toimia myös yrittäjänä.
Opiskelijoita valmennetaan yhteistyökykyisiksi, vastuuntuntoisiksi, joustaviksi ja itsenäisesti työskenteleviksi liiketoiminnan osaajiksi. Tradenomit hallitsevat perusasiat yritystoiminnasta, laskentatoimesta, juridiikasta, markkinoinnista ja tietojenkäsittelystä. Tutkinto sisältää myös kieli- ja viestintäopintoja.
Tietoa IT-tradenomien sijoittumisesta työelämään löydät ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselystä.
Voit hakea ylempään ammattikorkeakoulututkintoon (YAMK) tähtäävään koulutukseen hankittuasi vähintään kaksi vuotta alan ammatillista työkokemusta. Voit hakeutua opiskelemaan myös yliopiston maisteriohjelmiin.