Työsi sosionomina on asiakaslähtöistä vaikuttamistyötä erilaisissa ympäristöissä, ja työssäsi keskipisteenä on ihmisten ohjaaminen ja tukeminen eri elämäntilanteissa.
Sosionomina vahvistat eri-ikäisten ihmisten, perheiden ja erilaisten yhteisöjen sosiaalista osallisuutta, sekä arvioit asiakkaan ja hänen läheistensä tuen ja palvelujen tarvetta. Sosionomin työn tavoitteena on eriarvoistumisen vähentäminen.
Sosionomi löytää töitä monipuolisesti
Sosionomina toimit sosiaalialan asiantuntijana ja työllistymismahdollisuutesi ovat erinomaiset. Voit työskennellä esimerkiksi
◆ päiväkodissa tai koulussa ◆ sosiaali- ja perhepalveluissa ◆ perhekeskuksessa ◆ nuorten työpajassa ◆ kuntoutuspalveluyksikössä ◆ päihde- tai mielenterveyskuntoutujien asumisyksikössä ◆ digitaalisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa ◆ maahanmuuttajien vastaanottoyksikössä.
Sosionomeja työllistävät myös kansalliset ja kansainväliset hyvinvointialan kehittämishankkeet, järjestöt, Kela ja TE-palvelut sekä terveys- ja hyvinvointiasemat ja sairaalat. Osa sosionomeista toimii lähiesihenkilötehtävissä.
Opiskele Lappeenrannan kampuksella
Opiskelusi sosionomikoulutuksessa tapahtuu pääsääntöisesti kampuksella arkipäivisin. Ajoittaiset verkko-opintojaksot ja verkko- ja lähiopetusta yhdistävät opintojaksot tuovat vaihtelua ja joustoa opiskelumenetelmiin ja aikatauluihisi.
Opintoihisi kuuluu muun muassa luentoja, pienryhmätyöskentelyä, simulaatioharjoituksia ja verkko-opintoja sekä harjoittelua ja työelämän kehittämistehtäviä.
Jos sisällytät opintoihisi 60 opintopistettä varhaiskasvatuksen ja/tai sosiaalipedagogiikan opintoja, saat kelpoisuuden toimia varhaiskasvatuksen sosionomina (varhaiskasvatuslaki 540/2018).
Sosionomina työsi on asiakaslähtöistä vaikuttamistyötä erilaisissa työympäristöissä, verkostoissa ja digitaalisissa ympäristöissä. Keskiössä on ihminen, ohjaaminen ja tukeminen eri elämäntilanteissa.
Työssäsi luot asiakkaan osallisuutta vahvistavan vuorovaikutussuhteen. Sosionomina osaat vahvistaa eri-ikäisten ihmisten, perheiden ja erilaisten yhteisöjen sosiaalista osallisuutta. Osaat arvioida asiakkaan ja hänen läheistensä tuen ja palvelujen tarvetta. Yhdistät työssäsi tutkimus- ja kokemustietoa. Ohjaat asiakkaita heidän arjessaan toiminnallisia ja osallisuutta tukevia menetelmiä hyödyntäen ja palveluja yhteen sovittaen.
Sosionomina toimit sosiaalialan asiantuntijana, toteutat ja kehität sosiaalialan työtä oma-aloitteisesti ja vastuullisesti yhdessä asiakkaan ohjaukseen, kasvatukseen ja kuntoutukseen osallistuvien ammattilaisten kanssa. Sosionomina teet myös itsenäisiä päätöksiä, osaat johtaa tiimien toimintaa ja pystyt toimimaan esihenkilötehtävissä. Työtäsi ohjaa ammattietiikka ja lainsäädäntö sekä vaikuttavuuden ja kestävän kehityksen periaatteet.
Älykäs hyvinvointiteknologia sosionomin työn tukena
Opiskelun aikana opit myös hyödyntämään sosiaali- ja terveysalan uusia teknisiä innovaatioita ja ihmisen toimintakykyä tukevia älykkäitä hyvinvointiteknologian ratkaisuja. Opit ohjaamaan asiakkaita digitaalisten palvelujen ja eri teknologioiden turvallisessa käytössä. Lisäksi opit soveltamaan ja kehittämään digitaalisia ja teknologisia ratkaisuja erilaisten asiakkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi, yhdessä muiden alojen ammattilaisten kanssa.
LABissa ihmisten erilaisuus ja moninaisuus nähdään rikkautena ja jokaista ihmistä arvostetaan riippumatta hänen taustastaan tai asemastaan. Koulutuksen aikana saat valmiuksia asiakkaiden ja työyhteisöjen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseen.
Sosionomin työn tavoitteena on eriarvoistumisen vähentäminen. Sosionomikoulutus korostaa tulevaisuuden osaamisvalmiuksia ja koulutuksessa kehitetään arkilähtöisiä prosesseja, palveluita ja toimintamalleja yksilöiden ja yhteisöjen sosiaalisen osallisuuden vahvistamiseksi.
Opiskelua oikeissa työympäristöissä
Opiskelusi tapahtuu pääsääntöisesti kampuksella arkipäivisin. Yhteisöllinen opiskelu luo verkostoja ja työelämässä tärkeitä yhteistyötaitoja. Ajoittaiset verkko-opintojaksot ja verkko- ja lähiopetusta yhdistävät opintojaksot tuovat vaihtelua ja joustoa opiskelumenetelmiin ja aikatauluihisi.
Opetus toteutetaan nykyaikaisin metodein. Opiskelet kampuksella ja simulaatio-oppimisympäristössä sekä oikeissa työelämäympäristöissä. Opintoihisi kuuluu muun muassa luentoja, pienryhmätyöskentelyä, simulaatioharjoituksia ja verkko-opintoja sekä harjoittelua ja työelämän kehittämistehtäviä.
Työelämän kehittämistehtävissä kokeillaan uusia asiakaslähtöisiä palveluja sosiaalisen osallisuuden vahvistamiseksi yrittäjämäisellä otteella. Monikulttuurista osaamista saavutat osallistumalla kansainvälisiin hankkeisiin ja opiskelijavaihtoihin.
Sosionomin (AMK) tutkinto on laajuudeltaan 210 opintopistettä. Opinnot muodostuvat ammattikorkeakoulun yhteisestä ydinosaamisesta, ammatillisesta ydinosaamisesta sekä täydentävän osaamisen opinnoista.
TUTKINNON RAKENNE | SOSIONOMI (AMK), 210 OPINTOPISTETTÄ
◆ LABin yhteinen ydinosaaminen, 15 opintopistettä. ◆ Ammatillinen ydinosaaminen 165 op, josta harjoittelua 45 opintopistettä. ◆ Täydentävä osaaminen, 30 opintopistettä.
Koulutus antaa sosionomin (AMK) pätevyyden. Tutkinto on alempi korkeakoulututkinto (Bachelor).
Valmistuneena sosionomina voit rekisteröityä Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran ylläpitämään sosiaalihuollon ammattihenkilörekisteriin, johon kuuluminen on edellytys sosiaalihuollon ammattilaisena työskentelylle.
Koulukuraattorin pätevyys:
Oppilas- ja opiskelijahuoltolain (1287/2013) mukaan sosionomilla on pätevyys toimia koulukuraattorina.
Varhaiskasvatuksen sosionomin pätevyys:
Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukaan voit saada kelpoisuuden toimia varhaiskasvatuksen sosionomina, jos sisällytät opintoihisi 60 opintopisteen laajuiset varhaiskasvatuksen ja/tai sosiaalipedagogiikan opinnot.
Choosing a main subject or field of specialization
Hakeminen tapahtuu suoraan sosionomikoulutukseen. Koulutuksessa on mahdollisuus suuntautua sosiaalialan pätevyysvaatimuksien mukaisiin vaihtoehtoihin. Opintojen alussa laadit HOPS:n (henkilökohtaisen opetussuunnitelman) tutoropettajan kanssa.
Voit valita vaihtoehtoisia opintoja, joilla suuntaat omaa osaamistasi varhaiskasvatuksen sosionomiksi tai sosiaaliohjaajaksi lasten-, nuorten- ja perheiden palveluissa, työikäisten, iäkkäiden tai vammaispalveluissa sekä mielenterveystyössä ja päihde- ja riippuvuustyön erityispalveluissa.
Ammattikorkeakoulututkintoon kuuluu 15 opintopisteen laajuinen opinnäytetyö, jossa voi painottaa tutkimuksellista tai toiminnallista otetta.
Opinnäytetyö laajentaa ja syventää ammattiosaamistasi ja antaa monipuolisia valmiuksia toimia alan kehittämistehtävissä. Opinnäytetyö kehittää tiedonhankinta- ja ongelmaratkaisutaitojasi sekä kokonaisuuksien hahmottamista ja se voidaan toteuttaa työelämän toimeksiantona tai kehittämishankkeessa.
Opinnäytetyö voidaan tehdä yksilö-, pari- tai ryhmätyönä ja siihen kuuluu kirjallinen osio. Parhaimmillaan opinnäytetyö toimii ponnahduslautana työelämään.
LAB on kansainvälinen ammattikorkeakoulu. Meillä on maailmanlaajuisesti yli 300 yhteistyökorkeakoulua, joiden kanssa järjestämme vaihto-ohjelmia sekä kehitämme koulutustamme.
Sadat LABin opiskelijat lähtevät vuosittain ulkomaille joko harjoitteluun tai opiskelemaan. Osassa koulutuksistamme on mahdollisuus myös kaksoistutkinnon (double degree) suorittamiseen. Kaksoistutkinnon suorittanut saa tutkinnon sekä LABista että ulkomaalaisesta yhteistyökorkeakoulusta.
LABiin tulee vuosittain paljon opiskelijoita ympäri maailmaa. Meillä opiskelee 1200 kansainvälisiä tutkinto-opiskelijaa lähes 90 eri maasta. Opiskelu on siis aidosti kansainvälistä, vaikka ei ulkomaille lähtisikään.
LABissa opiskelijat pääsevät tekemään yhteistyötä yritysten ja työyhteisöjen kanssa jo opintojen aikana. Opintoihin voi kuulua esimerkiksi suoraan oman alan työnantajille tehtäviä projekteja ja harjoitustöitä.
Erilaiset oppimisympäristöt, kuten opiskelijoiden osuuskunnat, vahvistavat kytköksiä aitoon vuorovaikutukseen työelämän kanssa koko opintojen ajan. LAB-ammattikorkeakoulu tekee tiivistä yhteistyötä samaan korkeakouluyhteisöön kuuluvan LUT-yliopiston kanssa.
LAB on työ- ja elinkeinoelämän innovaatiokorkeakoulu, mikä näkyy muun muassa työelämäläheisissä tutkinnoissa ja alueita palvelevassa tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa (TKI). Toimintamme ydin on kestävän, vastuullisen ja uudistavan kasvun tukeminen aineettoman arvonluonnin, monikäyttöisten materiaalien ja ihmisten hyvinvoinnin kautta.
Sosionomina sinulla on erinomaiset mahdollisuudet työllistyä ja erikoistua erilaisiin sosiaalialan tehtäviin. Toimit sosiaali- ja terveysalan palveluissa julkisella puolella, yksityissektorilla, yhdistyksessä, kansalaisjärjestössä, säätiössä tai yrittäjänä.
Työpaikkasi voi olla esimerkiksi perhekeskus, päiväkoti tai koulu, sosiaali- ja perhepalvelut, lasten- ja nuorisokoti, nuorten työpajat, vammaisten tai vanhusten asumis- ja palveluyksiköt, päihde- tai mielenterveyskuntoutujien asumisyksiköt, digitaaliset sosiaali- ja terveyspalvelut, kuntoutuspalveluyksiköt, työ- ja toimintayksiköt, maahanmuuttajien vastaanottoyksiköt ja maahanmuuttajatyö.
Sosionomeja työskentelee myös kansallisissa ja kansainvälisissä hyvinvointialan projekteissa ja kehittämishankkeissa, järjestöissä, Kansaneläkelaitoksella, TE-palveluissa, terveys- ja hyvinvointiasemilla sekä sairaaloissa. Sosionomina voit työskennellä myös lähiesihenkilötehtävissä.
Sosionomin ammattinimikkeitä voivat olla esimerkiksi:
◆ sosiaaliohjaaja ◆ varhaiskasvatuksen sosionomi ◆ ohjaaja ◆ perhetyöntekijä ◆ kuraattori ◆ järjestötyöntekijä ◆ projektityöntekijä ◆ vastaava ohjaaja ◆ palveluohjaaja ◆ vapaaehtoistyön koordinaattori.
Voit hakea ylempään ammattikorkeakoulututkintoon (YAMK) tähtäävään koulutukseen hankittuasi vähintään kaksi vuotta alan ammatillista työkokemusta. Voit hakeutua opiskelemaan myös yliopiston maisteriohjelmiin.