”Haaveenani on aina ollut tehdä töitä lasten ja nuorten parissa”

Kuva
sosionomiopiskelija tomi muuruvirta
Sosionomiopinnot ovat tarjonneet Tomi Muuruvirralle tukea käytännön työhön lastensuojelussa. Hän suorittaa tutkintoaan verkkopainotteisina monimuoto-opintoina. Joustava opintomuoto on mahdollistanut opintojen sovittamisen vuorotyöarkeen.

LAB-ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelija Tomi Muuruvirta on aiemmalta koulutukseltaan lähihoitaja. Viimeiset neljä vuotta Muuruvirta on työskennellyt lasten ja nuorten parissa lastensuojelussa.

”Koen, että sosionomikoulutus antaa paljon eväitä käytännön työhöni. Koulusta saadun teoriapohjan avulla pystyy esimerkiksi perustelemaan, miksi joitakin asioita tehdään tietyllä tavalla ja miksi näin voidaan toimia tai ei voida toimia”, Muuruvirta kertoo.

Muuruvirta suorittaa tutkintoaan verkkopainotteisina monimuoto-opintoina. Joustava opintomuoto on mahdollistanut opintojen sovittamisen vuorotyöarkeen. Tulevaisuuden haaveissa tosin siintää päivätyömahdollisuus.

”Olen tehnyt pitkään vuorotyötä. Haaveenani olisi tehdä edelleen töitä lasten ja nuorten parissa, mutta päiväsaikaan. Se olisi minun juttuni”, Muuruvirta kertoo.

Opintoja tehdään yhdessä

Sosionomin opintoihin kuuluu jonkin verran alan kirjallisuudesta tehtäviä essee- ja referointikirjoitelmia, mutta pääosin oppimista ei tarvitse tehdä yksin. Uutta opitaan paljon ryhmätöiden kautta, ja tunneilla asioita käydään läpi ryhmä- ja parikeskusteluiden avulla.

”Ryhmätöistä mie tykkään paljon! Eniten koen oppineeni lastensuojelukurssilta, koska se sopii työhöni. Pedagogiikan opiskelu on myös antanut paljon nykyiseen työhöni”, Muuruvirta kertoo.

Muuruvirran mukaan parhaimpia juttuja LABissa on ehdottomasti luokkahenki, jonka hän toivoo olevan tulevilla opiskelijoilla yhtä hyvä kuin heidän luokallaan. Opintoja pohtivia Muuruvirta kannustaa rohkeasti hakemaan yhteishaussa ja astumaan opintoihin avoimin mielin.

”Toivon, että tulevilla opiskelijoilla on yhtä avoin ilmapiiri luokassa kuin meillä. Olemme oppineet toinen toisiltamme ja ammentaneet paljon toistemme elämänkokemuksista”, Muuruvirta sanoo.

Lappeenrantaa opiskelijakaupunkina Muuruvirta kehuu vuolaasti. Kaupungista tulee hänelle ensimmäisenä mieleen Saimaa, satama ja leppoisat ihmiset.

”Opiskelijakaupunkina Lappeenranta on tosi opiskelijaystävällinen. Täällä on paljon aktiviteettia, eli opiskelijaelämä on vilkasta ja opiskelijoita näkee niin kampuksella kuin kaupungillakin”, Muuruvirta kertoo.

 

Sosionomi (AMK)

Sosionomina työskentelet lähellä ihmistä hänen arjessaan. Sosionomikoulutus on käytännönläheistä, ja koulutuksessa korostuvat tulevaisuuden osaamisvalmiudet. LABissa voit opiskella sosionomiksi Lappeenrannassa, Lahdessa tai verkossa.