Vaateteollisuuden kasvihuonepäästöistä yli 40 prosenttia olisi ratkaistavissa kuluttajien valinnoilla

Kuva
Kangasrullia
Kuva: Oona Rouhiainen
LAB-ammattikorkeakoulu tutkii aktiivisesti tekstiilien kiertotalouteen liittyviä ongelmakohtia ja pyrkii kehittämään niihin uudenlaisia ratkaisuja. Tekstiili- ja muotiteollisuus on jo maailman toiseksi saastuttavin teollisuudenala, joka tuottaa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin lento- ja laivaliikenne yhteensä. Yli 40 prosenttia tekstiiliteollisuuden kasvihuonepäästöistä olisi kuitenkin ratkaistavissa pelkästään vaatteiden pidempiaikaisella käytöllä.

Tekstiiliteollisuuden ydinongelmat kulminoituvat kasvihuonepäästöihin, vedenkulutukseen ja uusiutumattomiin luonnonvaroihin. Tekstiiliteollisuuden haasteet johtuvat erityisesti alan monimutkaisesta ja maailmanlaajuisesta toimintamallista, jossa on mukana useita eri tason toimijoita. Tuotanto- ja hankintaketjun monijakeisen prosessin toimijat eivät ole tietoisia ketjun muiden osapuolten menettelyistä, joka taas vaikuttaa kierrätettävyyteen.

”Tekstiili- ja vaatetusteollisuus on äärimmäisen resursseja kuluttava sekä paljon ihmis- ja eläinoikeusrikkomuksia sisältävä laaja ja kompleksinen kokonaisuus. Vaatteilla on merkittävä ympäristökuorma koko niiden elinkaaren ajan aina valmistuksesta vaatteen hävittämiseen ja tulevaisuudessa myös kierrätykseen saakka. Yhden käytetyimmän tekstiilikuidun eli puuvillan tuotanto vie esimerkiksi maa-alaa ruoantuotannolta ja kuluttaa äärimmäisen paljon vettä”, kertoo Annariina Ruokamo LAB-ammattikorkeakoulusta.

Annariina on ammatiltaan vaatesuunnittelija, joka työskentelee LABissa TKI-asiantuntijana ja projektipäällikkönä, sekä opettaa LABin Muotoiluinstituutin puettavan muotoilun koulutuksessa vastuulliseen vaateteollisuuteen ja suunnitteluun liittyviä kursseja. LABin tekstiilien ja muovien materiaalikiertojen tutkimustiimissäkin toimiva Annariina nostaa tekstiiliteollisuuden haasteista puhuttaessa pikamuodin aiheuttamat vaikutukset ongelmalliseksi. Alati kiihtyvä ja kasvava kulutusilmiö ohjaa tekstiili- ja muotiteollisuutta, jossa pikamuoti on keskeinen tekijä.

”Pikamuoti perustuu samaan volyymin, nopeuden ja halvan hinnan periaatteeseen kuin pikaruoka. Etenkin pikamuotiteollisuus tuottaa vaatteita mittavasti yli tarpeiden ja osa näistä vaatteista päätyy ennenaikaisesti tekstiilijätteeksi jopa ennen ensimmäistäkään käyttökertaa. Tekstiilijätettä syntyy myös tuotannon alkupäässä: arviolta 15 prosenttia tuotetuista tekstiileistä päätyy tekstiilijätteeksi leikkuujätteen muodossa. Tekstiilien kierrätys on yksi ratkaisu olemassa olevan tekstiilijätteen hyödyntämiseksi, mutta se ei ratkaise ylituotannon ongelmaa”, Annariina sanoo.

Tekstiilitoimialalla kaikkien osapuolten pitäisi sitoutua kestävämpiin toimintatapoihin

LABin tekstiilien ja muovien materiaalikiertojen johtavalla asiantuntijalla ja tutkimustiimin vetäjällä Kirsti Curalla on monen vuoden kokemus tekstiilien kiertotaloutta edistävistä projekteista. Kirsti näkee tekstiiliteollisuuden olevan murroksessa, ja etenkin maailmanlaajuinen pandemiatilanne on laittanut monet miettimään kuluttamiskäyttäytymistään. Kansainväliset brändit ovat mukana erinäisissä hankkeissa, joilla pyritään nostamaan kierrätysmateriaalien, esimerkiksi puusta tai kierrätystekstiileistä valmistettujen tekstiilikuitujen osuutta tuotevalmistuksessa. Tekstiilitoimiala on kuitenkin monimutkainen kokonaisuus, joka vaatisi systeemistä muutosta sekä kaikkien osapuolten sitoutumista kestävämpiin toimintatapoihin.

”Vuosien 2000–2015 aikana myytyjen vaatekappaleiden määrä kaksinkertaistui, mutta käyttökerrat vähenivät viidenneksen. On arvioitu, että väestönkasvun ja aasialaisen keskiluokan vaurastumisen myötä vaatteiden kokonaiskulutus kasvaa 63 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Käytännössä tämä vastaa yli 500 miljardia uutta t-paitaa. Vaikka kappalemäärien kasvu saataisi taittumaan, niin tätä menoa maailmasta loppuu puuvilla, josta on jo nyt pulaa”, toteaa Kirsti.

Kankaita
Kuva: Oona Rouhiainen

Mikä sitten alkujaan mahdollisti pikamuodin synnyn? Annariina kehottaa katsomaan ajassa taaksepäin aina teolliseen vallankumoukseen asti, joka alun perin mahdollisti vaatteiden sarjatuotannon ja lopulta muodin demokratisoitumisen. Siinä missä muoti oli ennen harvojen etuoikeus, se oli yhtäkkiä saatavilla laaja-alaisemmin. Pikamuodinkin historia juontaa teolliseen vallankumoukseen, vaikka merkittävin kiihtyminen sen suhteen on tapahtunut vasta viime vuosikymmeninä.

”Muodin tasa-arvoisuus on illuusio: tasa-arvo- ja ihmisoikeuskysymykset leimaavat muodin tuotantoketjuja. Vaatteen tuotantoketjun alkupäässä halvasta hinnasta maksaa aina joku, pahimmillaan hengellään. Halpa hinta koituu myös ympäristön kohtaloksi”, muistuttaa Annariina ja nimeää maailman suurimmaksi ympäristökatastrofiksi kutsutun puuvilla- ja riisipeltojen kastelun vuoksi kuivuneen Araljärven jo yhdeksi esimerkiksi tekstiili- ja vaateteollisuuden tuhoisuudesta.

Tekstiili- ja muotialan toiminnan läpinäkyvyys avuksi kuluttajien ostokäyttäytymiseen

Monet vaateyritykset kertovat toimivansa vastuullisesti, mutta aiempaa enemmän panostetaan myös läpinäkyvyyteen eli esitellään kuluttajille, mitä vastuullisuus käytännössä tarkoittaa yrityksen tuotteissa ja toiminnassa. Kirsti oli mukana toteuttamassa #kestävävaate-kampanjaa, jossa suomalaisia yrityksiä kutsuttiin mukaan arvioituttamaan oman toimintansa kestävyyttä tietyin kriteerein. Kampanja sai suuren suosion, ja tällä hetkellä listalla onkin jo yli 100 suomalaista yritystä.

”Esimerkiksi suomalainen yritys Pure Waste tuo julki entistä enemmän tuotteidensa ympäristövaikutuksia. Verkkokaupassa kuluttajalle kerrotaan, paljonko heidän valmistamansa t-paita on säästänyt vettä sekä mikä on tuotteen hiili- ja vesijalanjälki. Hyvä esimerkki kuluttajaviestinnän haasteista on se, että Pure Waste on siirtynyt puhumaan luonnonvarojen säästämisen sijaan luonnonvarojen kulutuksen vähentämisestä. On hyvä muistaa, että monella pienyrittäjällä ei ole varaa hankkia tuotteillensa ympäristösertifikaattia tai vaikkapa hiilijalanjäljen laskemista, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, etteivätkö heidän tuotteensa olisi vastuullisesti valmistettuja. Pienyrittäjiltä ostaessa on mahdollisuus kysyä asioista suoraan omistajalta, kun taas globaalien brändien kanssa tämä ei olisi koskaan mahdollista”, Kirsti sanoo.

Toiminnan läpinäkyvyydellä on olennainen merkitys kuluttajien valintojen kannalta, vaikka se voi Annariinan mukaan toimia myös kompastuskivenä alan tuotantoketjujen ollessa pitkiä ja monimutkaisia. Tekstiilialan yritysten toimet kohti vastuullisuutta voisivat olla jo olemassa olevan toiminnan tarkastelua: yritykset voivat esimerkiksi kartoittaa, millaiset toimet ovat vastuullisuuden kannalta hyvin ja missä olisi parannettavaa. Vastuullisuuden raportointi on yritykselle hyödyllinen työkalu, jonka avulla yritys voi paitsi itse seurata vastuullisuustyönsä kehittämistä, myös viestiä siitä tehokkaasti, uskottavasti ja luotettavasti asiakkailleen.

Annariinalla on myös omakohtaista kokemusta vastuullisuusraportoinnin toteuttamisesta: ”Olin tekemässä viime vuonna Papu Design Oy:lle vastuullisuusraporttia, jonka ansiosta Papu pärjäsi Eettisen kaupan puolesta ry:n vastuullisuusvertailussa ja se myös sai suomalaisbrändeistä parhaimmat pisteet.”

LABin puettavan muotoilun koulutuksesta syksyllä 2020 valmistuneen Veera Kongan mallisto kuvattuna Helsinki Fashion Weekillä 2019
LABin Muotoiluinstituutin puettavan muotoilun koulutuksesta syksyllä 2020 valmistuneen Veera Kongan mallisto kuvattuna Helsinki Fashion Weekillä 2019. Vastuullisuus ja kierrätettävyys on huomioitu malliston materiaaleissa. Kuvaaja: Noora Nilsen.

Tekstiili- ja muotialan kestävään kehitykseen vaikuttavat myös suunnittelijat. Suunnitteluvalinnoilla on merkittävä vaikutus vaatteen ympäristökuormaan ja toisaalta vaatteita tulisi tulevaisuudessa suunnitella tarvelähtöisemmin. Annariina kertoo vaatetusalan liiketoiminnan perustuvan tällä hetkellä pääosin siihen, että ensin suunnitellaan ja tuotetaan, sitten markkinoidaan ja myydään. Tarve seuraa tuotetta, eikä päinvastoin.

”Olisi tärkeää suunnitella ja tuottaa vain olemassa olevan kysynnän mukaan, ja näin vaatteet eivät lojuisi varastossa odottamassa myydyksi tulemista, vaan ne suunniteltaisiin esimerkiksi kustomoidusti ja valmistettaisiin mittatilauksena. Moni pieni suomalainen toimija näin tekeekin. Yritykset voisivat myös luoda uutta liiketoimintaa, joka ei ohjaa kuluttamaan jatkuvasti yhä enemmän vaatteita ja tekstiilejä. Yksinkertaisimpina esimerkkeinä tästä ovat vaatteiden vuokraus- ja korjauspalvelut.”

Suunnittelijalla on valtaa ja vastuuta. Arviolta 80 prosenttia tuotteen ympäristövaikutuksista määräytyy tuotesuunnitteluvaiheessa. Suunnittelijan työ on äärimmäisen haastavaa, sillä he joutuvat tekemään päätöksiä monenlaisten vaatimusten ja reunaehtojen ympärillä. Suuryrityksillä on usein tarkkaan määritellyt toimittajat ja materiaalit, ja yksittäisen tuotesuunnittelijan vaikutusmahdollisuudet ovat näin ollen rajalliset.

”Toivon ja uskonkin, että tuotesuunnittelijan rooli ja vaikutusvalta tulee vahvistumaan tulevaisuudessa. Siitä pitää huolen EU, joka viime keväänä julkaistussa kiertotalouden toimintasuunnitelmassa ensimmäistä kertaa nosti esille tekstiilit strategiseksi tuotekategoriaksi muun muassa pakkausten ja elektroniikan rinnalle. Tulevaisuudessa tuotteet on suunniteltava kestäviksi ja kierrätettäviksi, ja tämä koskee myös tekstiilituotteita”, korostaa Kirsti.

”Kulutustamme ohjaavat kuvitteelliset tarpeet”

Vastuullinen vaateteollisuus ei ole yksin kuluttajien tai yritysten harteilla, mutta esimerkiksi kuluttaja voi omilla ostopäätöksillään vaikuttaa siihen, mitä jatkossa tuodaan myytäväksi. Yksinkertaisuudessaan kuluttaja voi vaikuttaa vaatimalla vaatteiden valmistajilta tietoa mm. vaatteen valmistusmaasta, käytetyistä kemikaaleista ja tuotteen pesunkestosta. Jokaisen tulisi pyrkiä ostamaan mahdollisimman pitkäikäisiä tuotteita ja mikä tärkeintä, ostaa vain tarpeeseen.

”Sen sijaan, että huomioit ainoastaan ostohinnan, ajattelepa vaatteen hintaa per käyttökerta. Saatat huomata, että ostohinnaltaan arvokkaampi tuote voikin kovalla käytöllä osoittautua edullisemmaksi ostokseksi kuin halpa ja huonolaatuisista materiaaleista valmistettu vaate, jota pidät korkeintaan muutaman kerran – jos sitäkään. Vaateteollisuuden nykyiset kasvihuonepäästöt pienenisivät jopa yli 40 % pelkästään sillä, että vaatteita käytettäisiin kaksi kertaa pidempään kuin nykyisin”, kannustaa Kirsti. Jokainen kuluttaja voi vaikuttaa osaltaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseen hankkimalla laadukkaita tuotteita ja huoltamalla niitä hoito-ohjeiden mukaisesti.

Kuluttajien tietoisuus tekstiili- ja muotialan ongelmista on merkittävästi lisääntynyt. Tarvitaan kuitenkin avointa vuorovaikutusta yritysten ja kuluttajien välillä, jotta moni yrityksistä lähtisi edistämään vastuullistoimia. Boikotoiminen voi tuntua tehokkaalta vaihtoehdolta, mutta sen vaikutukset jäävät Annariinan mukaan hyvin vähäisiksi, mikäli yritys ei saa koskaan tietää, miksi asiakas jättää ostamatta.

”Pidän tarpeeseen ostamista kaikkein vastuullisimpana tekona – tätä edelle tosin ajaa ainoastaan jo olemassa olevien vaatteiden vaaliminen. Tällä hetkellä viestintä luo meille tarpeita ja on vaikeaa erottaa, mitä todella tarvitsemme ja mitä emme. Kulutustamme ohjaavat kuvitteelliset tarpeet, ja uuden ostaminen on kuin psykologinen peli, jossa on lopulta mahdoton voittaa. Jos ostamme emotionaalisten tekijöiden ohjaamina ilman todellista tarvetta, tarvitsemme jatkuvasti lisää. Uuden ostaminen tuottaa mielihyvää, josta tulemme herkästi riippuvaisiksi. Tämä kierre tulisi tunnistaa ja pyrkiä sitä kautta tarkastelemaan omaa kulutuskäyttäytymistään ja sitä ohjaavia tekijöitä.”

Lisätietoja:

Kirsti Cura | 044 708 1586, kirsti [dot] curaatlab [dot] fi

Annariina Ruokamo  | 044 708 5209, annariina [dot] ruokamoatlab [dot] fi

Tilaa uutiskirje!

» LABin uutiskirje tarjoaa uusimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa. 

» Hakijan uutiskirjeestä saat sähköpostiisi ajankohtaiset tiedot ja vinkit hakemiseen sekä valintaan liittyvissä asioissa.

Sijainti