Hämeen kyläalueilla aloitetaan ilmastonmuutokseen varautuminen

Kuva
vesi tulvii liikennemerkki
LAB-ammattikorkeakoulun Hämeen ilmastoturva -hankkeessa aloitetaan Päijät- ja Kanta-Hämeen kyläalueiden ilmastoriskitarkastelut. Kyläalueiden tarkasteluista syntyy toimenpide-ehdotuksia, miten ilmastoturvallisuutta voidaan lisätä paikallisesti maaseudulla.

Päijät-Hämeessä ensimmäisenä tarkastellaan Asikkalan Urajärven kylää kohtaavia ilmastoriskejä. Vuoropuhelua käydään 3.10. järjestettävässä kyläillassa Urajärven asukkaiden sekä Asikkalan kunnan työntekijöiden kanssa. Kyläillassa käytyjen keskusteluiden lopputuloksena syntyy toimenpide-ehdotuksia ilmastoriskeihin varautumiseksi ja niiden ennaltaehkäisyksi. 

”Toimenpide-ehdotukset voivat olla esimerkiksi sellaisten riskipuiden tunnistamista, jotka uhkaavat kaatua tärkeiden sähköverkkojen päälle myrskyssä”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Kaisa Tuominen

Alustavien keskustelujen mukaan Urajärvellä esiintyviä ilmastoriskejä ovat sähkökatkot, kaivojen kuivuminen ja tieyhteyksien katkeaminen vaikeiden kelirikkotapausten takia. Hankkeen työtä tehdään LAB-ammattikorkeakoulun asiantuntijoiden ja opiskelijoiden sekä Metsäkeskuksen ja Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen asiantuntijoiden toimesta.

Kanta-Hämeessä tarkasteluun Teuro-Kuuslammi ja Porras-Ojanen

Kanta-Hämeen kylien tarkastelua toteuttaa Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) asiantuntijat ja opiskelijat yhdessä Metsäkeskuksen asiantuntijoiden kanssa. Tietoja ja ajatuksia vaihdetaan kylien asukkaiden sekä Tammelan kunnan työntekijöiden kanssa.

Ensimmäiset kyläillat Kanta-Hämeen kylissä järjestetään 4.10 ja 5.10. Myös näiden kyläiltojen tarkoituksena on tuottaa toimenpide-ehdotuksia, miten kylät voivat varautua ja ennaltaehkäistä sään ääri-ilmiöiden aiheuttamia vahinkoja.

Ilmastonmuutoksen riskeihin varauduttava

Ilmastonmuutoksen seurauksena sään ääri-ilmiöiden, kuten myrskyjen, rankkasateiden, kuivuus- ja hellejaksojen arvioidaan lisääntyvän ja voimistuvan. Sään ääri-ilmiöt aiheuttavat erilaisia ilmastoriskejä, kuten sähkökatkoksia, tielle kaatuvia puita, tulvimista tai kaivojen kuivumista. Kuivuuden ja helteiden seurauksena hyönteistuhot metsissä ja pihapuissa kuivattavat erityisesti havupuita, jotka kuoltuaan voivat kaatuessaan vahingoittaa rakennuksia. 

Hämeen ilmastoturva -hankkeen tavoitteena on parantaa Hämeen maaseudun valmiuksia varautua ilmastonmuutokseen. Ilmastoturvallisuudella viitataan uhkiin, joita ilmastonmuutos aiheuttaa joko suoraan tai sen hillintään liittyvien poliittisten, sosiaalisten tai taloudellisten tekijöiden kautta. Hämeen ilmastoturva -hankkeessa keskitytään suoriin uhkiin, eli sään ääriolosuhteiden voimistumiseen ja lisääntymiseen sekä niihin varautumiseen. 

Lisätiedot:

Kaisa Tuominen
TKI-asiantuntija
kaisa [dot] tuominenatlab [dot] fi

Uusimmat uutiset