Puutekniikan täydennyskoulutuksella päivitystä prosessi- ja toimialaymmärrykseen
Lähes satavuotias sisäsavolainen sahayritys Iisveden Metsä Oy ei tavoittele massiivisia tuotantomääriä, vaan keskittyy palvelemaan lukuisia pienasiakkaita ympäri maailman.
”Tämä vaatii meiltä joustavuutta ja tietysti kykyä kehittyä, jotta saamme pienet erät tehokkaasti toimitettua asiakkaidemme toiveiden mukaisesti”, Iisveden Metsän toimitusjohtaja Tommy Lindström kertoo.
Iisveden Metsä ryhtyi suunnittelemaan sisäistä koulutusta henkilöstökyselyssä nousseiden toiveiden myötä. Koulutuskumppani löytyi luontevasti alan verkostojen kautta.
”LAB on sahapuolella alan koulutuksen keihäänkärki. Meille tarjottiin hyvää kokonaisuutta, jossa saatiin isommalle porukalle mahdollisuus päivittää omaa tietotaitoaan siitä, millaisessa liiketoimintaympäristössä toimimme ja mitä kaikkea siihen liittyy.”
Puun matka kannolta loppuasiakkaalle
Keväällä 2023 toteutettuun täydennyskoulutukseen osallistui toistakymmentä Iisveden Metsän työntekijää eri tehtävistä. Päätavoitteena oli vahvistaa henkilöstön tietoja puutuoteteollisuuden arvoketjusta ja markkinoista. Mukaan sisällytettiin myös tiivis LEAN- ja laatuaiheinen tietoisku.
Opetusmateriaali räätälöitiin vastaamaan yrityksen liiketoimintaa.
”Rakennamme jokaisen koulutuksen kohderyhmän ja segmentin mukaan. Iisveden Metsä on erikoistunut kuusisahatavaraan, joten käsittelimme koti- ja ulkomaanmarkkinoita, teknologiaa ja lopputuotteita pääosin tästä näkökulmasta”, LABin puutekniikan lehtori Esa Mikkonen kertoo.
Joustavat opetusmenetelmät sopivat yrityskoulutuksiin
Viisiosainen koulutussarja toteutettiin monimuoto-opetuksena, joka yhdisteli lähiopetusta ennalta nauhoitettuihin verkkoluentoihin ja muihin aiheeseen liittyviin materiaaleihin.
”Hyödynnämme täydennyskoulutuksissa alan viimeisintä tietoa, jota opetamme myös International Timber Academyssa. Iisveden Metsän koulutussarjan opetuskielenä oli suomi, joten englanninkielinen materiaali kääntyi opetuksessa suomeksi”, Esa Mikkonen kertoo.
Joustavat hybriditoteutukset sopivat erityisen hyvin työn ohessa opiskeluun, mutta sekä koulutuksen osallistujat että lehtorit antavat arvoa lähiopetukselle.
”Resurssimielessä lähiopetus on vaativampaa, mutta interaktiivisuus on paremmin läsnä. Opettajalle voi esittää kysymyksiä heti, jos ei ymmärrä ja asioita voi painottaa eri tavalla tarpeen mukaan”, Tommy Lindström summaa.
Hyvä kokemus korkeakouluyhteistyöstä
LABin tilauskoulutus oli Iisveden Metsälle ensimmäinen korkeakoulukumppanin kanssa toteutettu sisäinen koulutus, joka otettiin osallistujien keskuudessa positiivisesti vastaan. Käytännön järjestelyt sujuivat mutkattomasti yhteistyössä lehtorien ja asiakkuuspäällikkö Sirpa Vinnin kanssa.
Tommy Lindström hyödyntäisi täydennyskoulutusta jatkossakin täsmätarpeisiin. Myös muut yrityksille suunnatut palvelut tuotekehityksestä testaukseen palvelut tuntuvat kiinnostavilta.
”LAB tekee aktiivisesti äärettömän tärkeää työtä koko toimialalle. Työelämään liitettyinä korkeakoulutason koulutusten joustavuus ja tapauskohtainen räätälöinti ovat isoja plussia.”
Lindström suosittelee korkeakouluyhteistyötä myös muille alan yrityksille, sillä se tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tuulettaa omaa ajatusmaailmaa.
”Mielestäni välillä on hyvä kuulla myös yrityksen ulkopuolelta, miten asioita voi pohtia eri logiikalla ja miksi se kannattaa.”
Iisveden Metsä Oy on paikallisten metsänomistajien vuonna 1924 perustama saha, joka jalostaa Savossa ja Keski-Suomessa kasvatettua kuusta vaativiin käyttökohteisiin ympäri maailman. Yhtiö tuottaa noin 150 000 m3 kuusisahatavaraa vuodessa. Yhtiön perus¬periaat¬teisiin kuuluvat vastuun kantaminen ympäristöstä sekä tiivis asiakasyhteistyö.