Jenkkifutaaja yhdisti insinööriopinnot, työn ja pelaamisen

Kuva
LABista valmistunut tieto- ja viestintätekniikan insinööri Jessi Maunula.
LAB-ammattikorkeakoulun avoimen ammattikorkeakoulun polkuopintojen avulla on mahdollista päästä opiskelemaan tutkintokoulutukseen. Näin kävi syyskuussa LABista tieto- ja viestintätekniikan insinööriksi valmistuneelle Jessi Maunulalle, jonka opiskelupaikka Lahdessa varmistui muutama vuosi sitten juurikin polkuopintojen kautta.

Hämeenlinnalainen Jessi opiskeli ensin LABin avoimen AMK:n polkuopintojen kautta tieto- ja viestintätekniikkaa päiväopiskelijoiden tahdissa, ja jatkoi samassa ryhmässä päästyään tutkinto-opiskelijaksi erillishaussa.

”Taisin erillishaussakin olla varasijalla, mutta onnekseni joku peruutti opiskelupaikkansa ja minulle avautui mahdollisuus opiskeluun. Tämä oli merkittävä käännekohta elämässäni, sillä olen hakenut muutamaakin korkeakoulupaikkaa armeijan jälkeen, mutta niihin en silloin parikymppisenä päässyt. Nämä pari epäonnistumista saivat minut unohtamaan haaveet korkeakouluopiskelusta moneksi vuodeksi.”

Tietotekniikasta alana Jessi innostui aikoinaan pikkuveljensä ansiosta. ”Seurasin joskus kiinnostuneena veljeni kouluprojektia, jossa tarkoituksena oli tehdä mobiilipeli. Mielestäni oli upeaa, että tällaista opetetaan jossain ja se sovelluksen raakile vieläpä toimi. Siinä vaiheessa tuntui vielä kaukaiselta, että voisin itsekin suunnitella joskus mobiilisovelluksia. Ennen tieto- ja viestintätekniikan insinööriopintoja työskentelin pääosin vartijana ja hierojan ammattitutkinnon suoritettuani ehdin jopa hierontayrityksenkin perustamaan. On tässä siis toden teolla etsitty omaa polkua, mutta onneksi se viimein löytyi!”

Jessi mietti vielä opiskelun alkuvaiheessa soveltuvuuttaan insinööriopintoihin osaamisen ollessa paremminkin mediatuottamisen puolella, mutta pelko osoittautui turhaksi. Tieto- ja viestintätekniikan opinnoissa on mahdollista suuntautua mediatekniikkaan, tietoverkkoihin, IoT:iin (Internet of Things) tai ohjelmistotekniikkaan – Jessin vahvuudet löytyivät välittömästi mediatekniikan puolelta.

Opinnäytetyö muovautui harrastuksen ympärille

Työharjoittelun Jessi suoritti Hämeenlinnan ammattikorkeakoulun (HAMK) Smart-tutkimusyksikössä digitaalisten ratkaisujen ja alustojen parissa, jossa hän sai jatkaa opintojen ohessa sovelluskehittäjänä. Tuore insinööri kokee opintojen aikana vaaditut työharjoittelut tulevaisuuden kannalta tärkeäksi, sillä näin Jessi onnistui nappaamaan unelmatyöpaikan jo ennen valmistumistaan.

”Oma työnkuvani koostuu vahvasti pelimoottoreista ja Virtual Reality (VR) -teknologioista. Työ- ja harjoittelupaikkaa etsiessäni haaveenani oli nimenomaan työskennellä näiden kahden aihealueen ympärillä. Olen erittäin kiinnostunut virtuaalitodellisuuden tuomista mahdollisuuksista, kuten myös pelialasta. Tämänhetkinen työnkuvani liippaa sitä hyvin läheltä, kun saan kehittää sovelluksia Unreal Engine 4 -pelimoottorin avulla. Töissäni saan vahvasti toteuttaa myös luovaa puoltani ja toteuttaa visualisointeja VR-toteutuksiin. Haluan toteuttaa realistisia näkymiä virtuaalilaseille sekoittaen todellisuutta ja keinotekoisuutta.”

Sen lisäksi, että Jessi työskenteli opintojen ohessa sovelluskehittäjänä, hän myös pelasi ja pelaa edelleen amerikkalaista jalkapalloa. Tähän mennessä hän on ehtinyt pelaamaan laitahyökkääjänä I-divarissa, naisten Vaahteraliigassa sekä maajoukkueessa – MM-kisoja unohtamatta.

”Pelaamisen lisäksi toimin pelipaikkavalmentajana miesten joukkueessa. Kontaktiurheilu, kuten urheilu ja liikunta ylipäätään, on täydellistä vastapainoa opiskelulle ja työnteolle. Kunnon mittelöt, taklaaminen ja taklatuksi tuleminen vievät ajatukset tehokkaasti pois kaikesta muusta ja keskittyminen on täysin siinä hetkessä – kentällä ei ole varaa haaveilla mistään muusta.”

Tieto- ja viestintätekniikan insinööri Jessi Maunula yhdisti amerikkalaisen jalkapallon, työn ja opiskelun.

Opinnäytetyökin rakentui amerikkalaisen jalkapallon ympärille, kun Jessi päätti suunnitella ja toteuttaa lajille oppimisympäristön virtuaalitodellisuuteen.

”Tutkin, voiko VR-laseja ja -sovelluksia hyödyntää jenkkifutiksen opettamisessa. Opinnäytetyössä etsittiin mahdollisuutta opettaa pelinrakentajille pelinlukutaitoa, jota oppii vain käytännössä pelitilanteista. Valitettavan usein treeneissä jää liian vähän aikaa itse pelien läpikäymiseen koko joukkueen voimin. Tähän liittyy myös se, että jos treeneissä ei ole tarpeeksi osallistujia, joudutaan pelejä käymään läpi vajaalla pelaajistolla, ja näin ollen pelinrakentajille jää vain hetki harjoitella pelinlukutaitoa sekä oikeita pelitilanteita. Opinnäytetyössä rakennettu pilotti mahdollistaisi näiden asioiden opettelun virtuaalisesti ja pelinrakentajat saisivat nostettua harjoittelun toistomääriä täysin eri lukemiin.”

Jessi koki LABissa opiskelemisen mielekkääksi jokaisella opintojaksolla. Erityisesti fysiikan ja matematiikan opinnoissa hän koki todellisia onnistumisia, sillä esimerkiksi fysiikassa aihealueita lähestyttiin teorian sijaan käytännönläheisesti tekemällä.

”Opin parhaiten tekemällä ja onnekseni LABissa opetus oli käytännönläheistä. Arkeani helpottivat myös monenlaiset toteutustavat: lähes kaikkien opintojaksojen materiaalit löytyivät netistä ja luennot tallennettiin, joten niihin oli helppo palata ja tutustua myöhemminkin.”

Jessi suosittelee LAB-ammattikorkeakoulua ja tieto- ja viestintätekniikan insinöörikoulutusta kaikille tietotekniikasta kiinnostuneille.

”Suosittelen myös avoimen AMK:n polkuopintoja opiskelumuotona, mikäli ei esimerkiksi pärjää pääsykokeissa. Se on antoisa tie kohti tutkintoa.”

 

Teksti: Elina Jokela

Kuva
Close up of a glass shape

Tietotekniikan insinööriä tarvitaan kaikkialla

LABissa tieto- ja viestintätekniikan insinööriksi on mahdollista opiskella verkko-opintoina.

Tilaa uutiskirje!

» LABin uutiskirje tarjoaa uusimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa. 

» Hakijan uutiskirjeestä saat sähköpostiisi ajankohtaiset tiedot ja vinkit hakemiseen sekä valintaan liittyvissä asioissa.

Sijainti