Kansainvälinen työelämäpolku Etelä-Karjalassa
Hankkeessa kehitetään uudenlainen yritysyhteistyön malli, joka yhdistää Etelä-Karjalan alueen yritykset ja kansainväliset, korkeasti koulutetut tutkinto-opiskelijat. Tavoitteena on parantaa kansainvälisten opiskelijoiden työllistymismahdollisuuksia, ratkaista alueiden yritysten osaajatarpeita, sekä nopeuttaa opiskelijoiden valmistumista ja työelämään siirtymistä. Hankkeessa kehitetään ja pilotoidaan toimintamallia, joka tukee yritysten, opiskelijoiden ja korkeakoulun tiivistä, opiskelijan valmistumiseen ja työllistymiseen tähtäävää yhteistyötä, ja jossa hyödynnetään tehostetusti aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamista (AHOT) ja yritysyhteistyötä osana opiskelijoiden opintopolkujen suunnittelua.
Hankkeen kohderyhminä ovat:
- Etelä-Karjalan alueella toimivat yritykset, jotka haluavat kansainvälistyä ja kasvattaa kansainvälistä osaamistaan: fokus erityisesti pk-yritykset ja niiden henkilöstö.
- LAB-ammattikorkeakoulun kansainväliset tutkinto-opiskelijat, joilla on jo ulkomailla hankittu aikaisempi korkeakoulututkinto tai tutkinnon osaamista vastaava työkokemus, ja joilla on valmiuksia ja motivaatiota opiskella tehostetussa aikataulussa suomalainen korkeakoulututkinto sekä työllistyä Suomen työmarkkinoille.

Toteutusaika
-
Projektin tila
Käynnissä
Toteutusalue
Kansallinen
Rahoitus
AKKE

LABin rooli
Hallinnoija
Yksikkö
Liiketoiminta
Painoala
Aineeton arvonluonti