Monikäyttöiset materiaalit
CITISYSTEM - Supporting cities in sustainable biobased systemic change
Biopohjainen materiaali on yksi suurimmista materiaalivirroista Euroopan kaupungeissa. Keskeinen huolenaihe on, miten se voidaan hyödyntää, ja nimenomaan kestävällä tavalla.
Jätehierarkian mukaan jätteen syntymisen ennaltaehkäisemisen jälkeen ensisijaisia vaihtoehtoja ovat uudelleenkäyttö, kierrätys ja energiakäyttö, kuitenkin iso osa biojätteestä päätyy sekajätteen sekaan hyödyttömänä.
Biojätteellä on suuri potentiaali kun sen saa kierrätettyä, sillä siitä saadaan arvokasta maaperää parantavia ravinteita, lannoitteita ja biokaasua. Biojätteen kierrätys on avainasemassa, kun EU:n tavoitteena on kierrättää 65 prosenttia yhdyskuntajätteestä 2035 vuoteen mennessä.
Biopohjaiseen kiertotalouteen siirtyminen edellyttää konkreettisia toimia.
CITISYSTEM -hanke konkreettisesti tukee kaupunkeja biopohjaisten materiaalien kiertokulun kehittämisessä. Hankkeen aikana mm. keskitytään biojätteen hyödyntämiseen järjestelmätasolla sekä osallistutaan sidosryhmiä ja yhteisöjä.
CITISYSTEM -hankkeen tavoitteena on tukea kaupunkeja biokiertotalouden edistämisessä. Painopisteenä on erityisesti kaupunkitason toimien lisääminen ja yhteisön osallistaminen alueellisten ravinne- ja energiavirtojen merkityksen ymmärtämisessä. Tavoitteen saavuttamiseksi on keskityttävä sekä järjestelmätason että yhteisön/sidosryhmien tason muutoksiin.
Yleistavoitetta tukevat alatavoitteet ovat:
1) Järjestelmätason biopohjaisten kiertotalousratkaisujen aikaansaaminen, esim. biojätteen erilliskeräyksen järjestäminen, biojätteen innovatiivisen hyödyntämisen tukeminen tuotteissa, biokaasun ja kompostin tuotantoprosessin tukeminen paikallisten energia- ja ravinnekiertojen edistämiseksi.
2) Yhteisöjen ja sidosryhmien ymmärryksen lisääminen liittyen alueellisen biopohjaisen kiertotalouden merkityksestä eli alueellisten resurssien hyödyntämisestä.
LAB-ammattikorkeakoulu toimii hankkeen hallinnoijana ja tekee yhteistyötä Lahden kaupungin (Suomi), Košicen teknillisen yliopiston (Slovakia), BSC, Business support centre L.t.d., Kranj (Slovenia), Mechelenin kaupungin (Belgia), Keski-Makedonian aluekehitysrahaston (Kreikka) ja CERCA-instituutin - Katalonian tutkimuskeskusten instituutin (Espanja, 31.8.2024 asti) ja IRTA instituutin - Katalonian maatalouselintarvikkeiden tutkimus ja teknologiakeskusten (Espanja, 1.9.2024 alkaen) kanssa.
EU:n Interreg Europe -rahoitteisen hankkeen kokonaisbudjetti on 1 521 696,00 €. Hanke kestää neljä vuotta (toteutusvaihe 2023-2026 ja seurantavaihe 2026-2027).

Lisätietoa projektista
Projektissa tapahtuu
Neljäs uutiskirje on julkaistu (vain englanniksi)!
Voit ladata oman kappaleen tämän sivun alareunasta. Julkaistu 27.2. 2025
Projektien video on julkaistu! Tekstitys suomeksi on saatavilla myöskin.
Kolmas uutiskirje on julkaistu (vain englanniksi)!
Voit ladata oman kappaleen tämän sivun alareunasta. Julkaistu 04.7. 2024
Toinen uutiskirje on julkaistu (vain englanniksi)!
Voit ladata oman kappaleen tämän sivun alareunasta. Julkaistu 29.2.2024
Ruokahävikin vähentämisessä yhteistyö on tärkeää – Lahden keskustelutilaisuudessa olivat esillä hyvät esimerkit ja kehitystarpeet
Ensimmäinen uutiskirje on julkaistu (vain englanniksi)!
Voit ladata oman kappaleen tämän sivun alareunasta. Julkaistu 5.7.2023
Webinaari Teams alustalla 16.6.2023:
Teemalla "Challenges and solutions for biobased circular systems in cities"
16.6.2023 klo 10:30 – 13 (Suomen aikaan)
Jos haluat osallistua tapahtumaan, voit laittaa viestiä projektipäälikölle.
Projektin Kick-Off tilaisuus järjestettiin Lahdessa 9-10.5.2023
- Paikalla oli kaikki hanke partnerit ja sidosryhmäläaiset
Projektipäällikkö
Katerina Medkova
TKI-asiantuntija
katerina [dot] medkova
lab [dot] fi
lab [dot] fiLisätietoa projektista
Projektin tila
Käynnissä
Toteutusalue
Kansainvälinen
LABin rooli
Hallinnoija
Yksikkö
Teknologia
Vahvuusalue
Monikäyttöiset materiaalit