Yrityksen omistajalle saattaa usein jossain kohtaa tulla ajankohtaiseksi siirtyä pois yrityksen operatiivisesta työskentelystä ja siirtyä taka-alalle vain omistajaksi.
On havaittu, että erityisesti perheyrityksissä voi ilmaantua haasteita luovuttaa vastuu uudelle johdolle ja keskittyä pelkkään omistamiseen (Laukkanen 2026). Perheyrityksissä joudutaankin käymään aktiivista keskustelua siitä, missä määrin omistajaperhe toimii aktiivisesti yrityksessä ja milloin tarvitaan ulkopuolista asiantuntemusta.
Yrityksen kasvaessa voi tulla ajankohtaiseksi palkata perheen ulkopuolinen toimitusjohtaja. Tällöin johtaminen ja omistaminen erkaantuvat toisistaan, ja perhe vaikuttaa omistamiseen pääosin vain hallitustyöskentelyn ja omistajaohjauksen kautta ilman operatiivista vastuuta. Irtaantumisen haasteiden takana on monia syitä.
Tunneside voi vaikeuttaa muutosvaiheessa
Psykologinen omistajuus määrittää yksilön tunnesiteen perheyritykseen (Elo-Pärssinen & Heinonen 2018). Omistajuuden ytimessä on usein tunne ja psykologinen side omistajuuteen. Etenkin perheyrityksissä se on voimavara, mutta se voi myös aiheuttaa haasteita liiketoimintaan ja etenkin yrityksestä erkaantumiseen. Psykologinen omistajuus on vahvasti kytköksissä omistajan identiteettiin ja kokemukseen omasta paikasta. (Ikäheimonen ym. 2014.)
Laukkanen (2026) tarkastelee opinnäytetyössään tunnesiteiden vaikutuksia operatiivisesta työstä irtaantumiseen keskisuuressa perheyrityksessä. Tutkimuksessa todetaan, että omistajien voi olla alkuun vaikea seurata sivusta, kun toiset ihmiset ottavat vastuun yrityksestä ja sen johtamisesta. Etenkin vaikeuksia voi ilmetä silloin, kun asiat eivät mene juuri niin kuin omistaja itse toivoisi. Tutkimuksessa korostui myös, että tunnesiteet perheyrityksessä ovat usein voimavara, mutta ne voivat tuoda myös haasteita irtaantumiseen.
Hallinnantarpeesta irti päästäminen on kaikkien etu
Erityisesti psykologisen omistajuuden mukanaan tuoma hallinnantarve voi tulla haasteeksi operatiivisesta työstä irtaantumisessa. (Ikäheimonen ym. 2014). Yrityksen hallituksen ja johtoryhmän välillä on tärkeä ero siinä, että hallitus on vastuussa vain strategian seurannasta ja vaikuttamisesta, ei strategisten päätösten täytäntöönpanosta tai päivittäisestä hallinnosta (Coffee 2001). Laukkasen (2026) tutkimuksen mukaan omistajien onkin tehtävä tietoisesti töitä sen eteen, että he pystyvät luopumaan kontrollista ja luovuttamaan vastuun yrityksen uudelle johdolle. Tämä tarkoittaa sitä, että omistajat pitäytyvät roolissaan omistajina ja vaikuttavat yrityksen toimintaan vain omistajaohjauksen avulla. Tällöin omistajat vaikuttavat vain lähinnä yrityksen isompiin linjoihin ja päivittäiset asiat ja johtaminen eivät kuulu heille.
Roolissa pitäytyminen on tärkeää, sillä liiallisesta puuttumisesta voi seurata isoja haasteita (Laukkanen 2026). Myös Ihamuotila (2018) toteaa, että on tarpeetonta ja turhauttavaa, mikäli omistajat esittävät tavoitteitaan ja toiveitaan ohi organisaation rakenteen ja hierarkian.