Lahti

Noin 120 000 asukkaan Lahti on Suomen yhdeksänneksi suurin kaupunki. Tätä urheilukaupunkina tunnettua maakunnan keskusta arvostetaan maailmalla lisäksi muotoiluosaamisensa ja korkeatasoisisten kulttuuripalveluidensa ansiosta.

Lahti on myös kansainvälisesti tunnettu ympäristökaupunki, jossa tehdään energiatehokkaita päätöksiä asukkaiden ja ympäristön hyväksi. Lahden kaupunkiseudun tavoitteena on olla Suomen yritysystävällisin ja rohkein kestävä kasvukeskus. Kaupungin kilpailukykystrategian kolme ydinteemaa ovat kiertotalous, muotoilun ja digitalisaation yhdistäminen, sekä liikunta ja elämykset. 

 

Kuva
Lahti attitude

Lahti on asenne

Rakkaus kotikaupunkia kohtaan näkyy kirjaimellisesti tatuoituna monen lahtelaisen iholla. Asennetta löytyy runsaasti myös paikallisherkustamme Lihamukista, sekä useista tunnetuista lahtelaisista.