Yksittäisen opintojakson hinta on 15 euroa/opintopiste. Hinta riippuu siis suoritettavan opintojakson laajuudesta, esimerkiksi 5 op:n laajuinen opintojakso maksaa 75 euroa.
Polkuopinnoista veloitamme lukukausimaksuperusteisesti. Lukukausimaksun suuruus on 100 €. Esimerkiksi AMK-polkuopinnoista, joiden ohjeellinen suoritusaika on kaksi lukukautta, veloitamme kaksi lukukausimaksua eli yhteensä 200 €.
Jos et saa polkuopintoja suoritettua kahden lukukauden aikana, ole ajoissa yhteydessä avoimen AMK:n toimistoon. Opiskeluoikeuttasi voidaan tilanteesta riippuen jatkaa yhdellä lukukaudella, mutta tällöin sinulta veloitetaan uusi lukukausimaksu. Opiskeluoikeuden jatkaminen edellyttää näyttöä opintojen etenemisestä.
Muut opintoihin liittyvät maksut
Muita mahdollisia opintoihin liittyviä maksuja ovat opintojaksokohtaiset materiaali-, tutkintokortti- ja ekskursiomaksut.
Kaikki hinnat ovat alv 0 %.
Opintojen maksuttomuus tietyille kohderyhmille
Opiskelu LABin avoimessa AMK:ssa on maksutonta seuraaville ryhmille:
- Lukiolaisille ja ammatillisten oppilaitosten perustutkinto-opiskelijoille: Toimita meille skannattu, ajantasainen opiskelutodistus tai kuvakaappaus Wilman tai vastaavan järjestelmän etusivulta. Tarkistathan, että todistuksessa tai kuvakaappauksessa näkyy nimesi ja oppilaitoksesi nimi.
- LABin alumneille seuraavilla ehdoilla: Jos olet valmistunut LABista määräajassa (AMK 3,5 tai 4 vuotta, YAMK 2 tai 2,5 vuotta), opiskelu avoimessa AMK:ssa on sinulle maksutonta valmistumislukukautenasi ja valmistumista seuraavana kahtena lukukautena. Alumnikampanja-aikana 1.12.2024-30.6.2025 opinnot ovat maksuttomia kaikille LABista, LAMKista, Saimiasta tai EKAMKista valmistuneille. Oikeutesi maksuttomuuteen tarkistetaan opintohallintojärjestelmä Pepistä.
- LUT-konsernin henkilökunnalle: Oikeutesi maksuttomuuteen tarkistetaan intranetistä.
- Lappeenrannan SaiPan ja Veiterän pelaajille: Oikeutesi maksuttomuuteen tarkistetaan SaiPan/Veiterän verkkosivuilta.
- Henkilöille, joilla on tilapäisen suojelun päätös: Toimita meille saamasi tilapäisen suojelun päätös.
Jos ilmoittaudut yksittäisille opintojaksoille, valitse ilmoittautumislomakkeella ilmoittautumistyyppisi ja liitä lomakkeelle tarvittaessa pyydetyt liitteet.
Huom! Jos kuulut kohderyhmään, jolle opiskelu on maksutonta, ilmoittautumisesi käsitellään manuaalisesti. Opintojaksojen ilmoittautumisten käsittely on muutamia arkipäiviä. Loma-aikoina (heinäkuu tai joulutauko) ilmoittautumisia ei käsitellä.
Jos ilmoittaudut polkuopintoihin, toimita liitteet meille e-lomakkeen kautta. Saat linkin lomakkeelle ilmoittauduttuasi polkuopintoihin.
Opintosuoritusote
Opiskelijalle toimitetaan pyynnöstä hyväksytysti suoritetuista opinnoista sähköisesti allekirjoitettu opintosuoritusote. Opintosuoritusotteen latauslinkki tulee opiskelijan sähköpostiin.
Ensimmäinen ote on maksuton. Uusi opintosuoritusote kadonneen tilalle maksaa 20 €. Lähetä pyyntösi osoitteeseen avoinamklab [dot] fi.
Opiskeluoikeuden evääminen
Opintomaksut ovat perintäkelpoisia.
LAB-ammattikorkeakoulu voi harkinnan mukaan jättää ottamatta avoimen AMK:n opintoihin henkilön, jolla on ilmoittautumisajankohtana aiempia maksamattomia LAB-ammattikorkeakoulun avoimen AMK:n opintomaksuja.