LAB Biofine -ekosysteemistä tavoitellaan innovaatioiden ja yhteistyön alustaa
LAB Biofine perustettiin vastaamaan kasvavaan tarpeeseen kehittää kestäviä ja ympäristöystävällisiä ratkaisuja. Sen ekosysteemin tavoitteena on luoda synergiaa eri toimijoiden välillä ja edistää biotalouden kasvua sekä alueellisesti että kansainvälisesti.
Projektipäällikkö Teemu Piesanen kertoo, että ekosysteemi tarjoaa monipuolisia yhteistyömahdollisuuksia yrityksille, tutkimuslaitoksille ja opiskelijoille.
“Järjestämme tulevaisuudessa työpajoja, seminaareja ja tapahtumia, joissa yritykset, tutkijat ja opiskelijat voivat kohdata, jakaa tietoa ja kehittää uusia ratkaisuja yhdessä. Osallistumme aktiivisesti myös alan tapahtumiin kasvattaaksemme verkostoamme.”
Laboratoriotasosta teolliseen mittakaavaan
LAB Biofine tarjoaa ekosysteemissään biotalousalan kasvuyrityksille pilotlaitoksen, jossa ideoiden skaalautuvuutta voi testata nopeasti ja resurssitehokkaasti, mikä vauhdittaa uuden liiketoiminnan kaupallistamista ilman suuria riskejä. LAB Biofine Pilot Plantin eli koetuotantolaitoksen rakentaminen Lappeenrantaan yliopistokampukselle käynnistyy tulevana syksynä, ja toiminta käynnistyy jo ensi vuoden aikana.
Ekosysteemistä hyötyvät myös suuryritykset. Tuleva pilotlaitos tarjoaa ketterän testialustan asiakkaan sivuvirtojen arvon nostamisen testaamiseen. Pilotlaitos mahdollistaa innovaation skaalaamisen laboratoriotasosta teolliseen mittakaavaan.
“Koulutamme LABissa ja LUTissa yritysten tarpeisiin biotalousalan huippuosaajia, joiden panos mahdollistaa toimijoille edelläkävijyyden ja luo kilpailuetua. Ilman uusia osaajia ei synny uusia innovaatioita. Näin autamme tekemään yritysten visioista todellisuutta”, Piesanen kertoo.
LAB Biofinen tavoitteena on mahdollistaa biotalouden alat yhdistävä kansainvälinen yhteistyö ja huipputason tutkimusympäristö korkeakoulukampuksella.
“Alan tutkijoille ja opiskelijoille tarjoamme ainutlaatuisen mahdollisuuden nähdä oman tutkimuksen heräävän eloon käytännön sovellusten, yhteiskunnallisen muutoksen ja huippuinnovaatioiden muodossa. Meillä pääsee tekemään biotalouden innovaatioista totta jo tänään.”
Tavoitteena Euroopan laajuinen verkosto
LAB Biofine jatkaa hyvin alkanutta kasvuaan ja laajentumistaan uusille alueille. Tulevaisuudessa ekosysteemi pyrkii vahvistamaan kansainvälistä yhteistyötä ja tuomaan markkinoille entistä enemmän kestäviä ratkaisuja.
Biotalouden ekosysteemin laajentumisen mahdollisuuksia selvitettiin Euroopan laajuisella markkinakartoituksella, joka tehtiin yhteistyössä LAB-ammattikorkeakoulun opiskelijoista koostuvan markkinointiosuuskunta AVARA Marketingin kanssa.
LAB Biofine Pilot Plantin kansainvälistymisestä vastaava projektipäällikkö Liisa Peri kertoo yhteistyön sujuneen erinomaisesti:
“Kartoitustyössä etsimme AVARA Marketingin kanssa LAB Biofine -hankkeeseemme eurooppalaisia yrityksiä, jotka sopivat profiililtaan ekosysteemimme tai ovat potentiaalisia asiakkaita tulevaisuudessa Lappeenrantaan rakennettavalle LAB Biofine Pilot Plantille.”
Lopputuloksena oli usean sadan eri toimijan kattava listaus biotalouden yrityksistä ja klustereista sisältäen niistä laadukasta tietoa.
“Tavoitteemme on löytää verkostollemme eurooppalaisia biotalouden keskittymiä, joiden kanssa voimme olla tulevaisuudessa yhteistyössä”, Peri avaa ekosysteemin ensitavoitteita.
LAB Biofinen ekosysteemin tiekarttaan onkin määritelty hyvin kunnianhimoiset tavoitteet vuoteen 2030 mennessä:
“Tavoittelemme ekosysteemiimme mukaan 20 biotalouden eteläkarjalaista kasvuyritystä, jotka voivat hyödyntää seudulla LUT-yliopiston ja LAB-ammattikorkeakoulun noin 300 biotalousalan asiantuntijaa ja valmistuvaa opiskelijaa. Vuonna 2030 LAB Biofinen ekosysteemissä toimivien kasvuyritysten liikevaihto on yhteensä kokoluokkaa 300 M€”, projektipäällikkö Piesanen tiivistää LAB Biofinen tavoitteita.

LAB Biofine tavoittelee tiekartassaan 20 biotalouden kasvuyritystä Etelä-Karjalaan.
***
LAB Biofine lyhyesti
LAB Biofine on biotalouden innovaatio- ja kehitysympäristö, joka tarjoaa yrityksille huippuluokan tutkimustietoa ja osaajia. Luomme ratkaisuja biopohjaisten sivuvirtojen hyödyntämiseen ja uusiutuvien materiaalien kehittämiseen. Mahdollistamme kestävän liiketoiminnan luomisen kansainvälisesti kunnianhimoisella tasolla. Lue lisää biofine.fi.
Kysy lisää

