Koulutusyhteistyö avuksi alueelliseen osaajapulaan

Kuva
Sosiaali- ja terveysalan kyltti roikkuu katosta.
Monenlaisille koulutuksille ja opiskelumuodoille on tarvetta, jotta opiskelu onnistuu eri elämäntilanteissa. LAB-ammattikorkeakoulu ja Päijät-Hämeen hyvinvointialue tekevät tiivistä koulutusyhteistyötä, jolla vastataan paitsi kasvavaan sairaanhoitajatarpeeseen mutta myös mahdollistetaan urakehitys hyvinvointialueen palveluksessa oleville lähihoitajille.

LAB-ammattikorkeakoulun ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueen koulutusyhteistyön avulla 40 lähihoitajaa opiskelee parhaillaan sairaanhoitajaksi työn ohessa. Käynnissä oleva koulutus räätälöitiin ja käynnistettiin hyvinvointialueelta tulleen toiveen mukaisesti, ja siihen saivat hakea Päijät-Hämeen hyvinvointialueella vakituisessa työsuhteessa olevat lähihoitajat. Syksyllä 2023 koulutuksessa aloittaneet lähihoitajat suorittivat ensin polkuopintoja avoimen ammattikorkeakoulun kautta ja siirtyivät sitten erillishaun kautta tutkinto-opiskelijoiksi. 

Sairaanhoitajakoulutukseen haki hyvinvointialueelta peräti 120 lähihoitajaa, joista yksi opiskelemaan valituista on Jenna Palomäki. Työkokemusta lähihoitajan työstä oli ehtinyt kertyä 18 vuotta, joten sairaanhoitajan tutkinto tuntui Palomäelle luonnolliselta jatkumolta. 

“Koen, että tämä koulutus on ainutlaatuinen mahdollisuus ja myös työnantajalta erittäin avokätinen ojennus meille opiskelijoille. Ilman työnantajan taloudellista tukea en voisi opiskella, varsinkaan nyt, kun aikuiskoulutustuki lakkautettiin”, Palomäki pohtii ja jatkaa:

“Koulutukseen sisältyy paljon työharjoittelua, joka tarjoaa tilaisuuden tutustua organisaation eri työyksiköihin, ja samalla voi solmia verkostoja tulevaan. Lisäksi onhan se todella hienoa, että harjoittelutkin suoritetaan työsuhteessa, eli työntekijän edut ja tulot eivät katkea opintojen vuoksi, mutta olemme myös oikeutettuja opiskelijaetuihin.”

Työelämälähtöinen koulutusmalli on monistettavissa kaikille toimialoille

LAB-ammattikorkeakoulun ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueen yhteistyökoulutus sai alkunsa hyvinvointialueen työvoimatarpeesta. Tätä varten kehitettiin työelämäpedagoginen toimintamalli, jossa teoriaopinnot ja ammatillinen harjoittelu yhdistetään tiiviisti työhön. Vastaavaa koulutusmallia on mahdollista hyödyntää sosiaali- ja terveysalan lisäksi myös muilla toimialoilla ja tutkintokoulutuksissa. 

”Olennaista on löytää yhteistyöyritykset tai -tahot, joiden kanssa koulutusmallin toteuttaminen on mahdollista. Pilotoimme mallia nyt hyvinvointialueen kanssa toteutettavassa yhteistyökoulutuksessa. Tuemme tämäntyyppisellä koulutuksella jatkuvaa oppimista, ja kehitämme toimintaa opiskelijoilta, opettajilta ja työelämätaholta keräämiemme kokemusten ja palautteiden myötä”, LABin hoitotyön osaamispäällikkö Virpi Liljeström sanoo.

Hyvinvointialueen ja LABin yhteisellä koulutuksella taklataan sairaanhoitajien työvoimatarvetta ja mahdollistetaan hyvinvointialueen työntekijöille henkilöstöohjelman mukainen urakehitys. LAB puolestaan kehittää yhteistyön avulla työelämälähtöistä koulutusmalliaan, jossa opiskelija ei vain valmistu nopeammassa tahdissa, vaan saa myös valmiudet oman asiantuntijuuden ja työyksiköiden kehittämiseen.

Taloudellinen tasapaino säilyy 

Yhteistyökoulutuksen aikana hyvinvointialueella aiemmin lähihoitajina toimineet opiskelijat pääsevät toteuttamaan potilaan hoitotyötä laajemmin, ja valmistumisen jälkeen heille avautuu entistä laajemmat työmahdollisuudet esimerkiksi oman organisaation sisällä.

“Koulutus mahdollistaa työn ja korkeakouluopintojen yhdistämisen, vähentäen taloudellista huolta. Kaikki harjoittelut voi suorittaa työsuhteessa, ja teoriaopinnot yhdistetään mahdollisuuksien mukaan työelämälähtöisiin oppimistilanteisiin”, Liljeström korostaa.

Koulutusyhteistyössä alusta saakka mukana olleet Päijät-Hämeen hyvinvointialueen ylihoitajat Tuija Sulonen ja Ulla Linnajärvi ovat yhtä mieltä siitä, että tämäntyyppiselle koulutusmahdollisuudelle on tilausta. Aikuiskoulutustuen poistuminen ajaa yhä useamman opiskelusta haaveilevan vaikean valinnan eteen.

“Koulutusmuoto mahdollisti monelle lähihoitajallemme opiskelun aloittamisen, sillä osa koulupäivistä on palkallisia ja työharjoittelut voidaan opinnollistaa. Näin esimerkiksi perheellisille ei aiheudu sietämättömiä talousongelmia, ja useampi opiskelija on sanonutkin, ettei tämänhetkisessä elämäntilanteessaan pystyisi muutoin opiskelemaan”, Sulonen ja Linnajärvi kertovat.

Hyvinvointialueen henkilöstö pääsee uudella tavalla ja mentorin roolissa ohjaamaan jo talossa olevia työntekijöitä sekä samalla perehdyttämään itselleen tulevia sairaanhoitajakollegoita, joista on pulaa.

“Haluamme tarjota henkilöstöllemme erilaisia mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen. Näin pyrimme myös vahvistamaan organisaatiomme veto- ja pitovoimaa. Mahdollisuuksien mukaan yksiköstä lähtenyt opiskelija palaa viimeisellä harjoittelujaksollaan takaisin omaan yksikköönsä ja jatkaa työskentelyä valmistuttuaan sairaanhoitajaksi”, Linnajärvi ja Sulonen esittävät.

Lue myös:

Lisätiedot:

Virpi Liljeström
Osaamispäällikkö
virpi [dot] liljestromatlab [dot] fi

Tilaa uutiskirje!

» LABin uutiskirje tarjoaa uusimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa. 

» Hakijan uutiskirjeestä saat sähköpostiisi ajankohtaiset tiedot ja vinkit hakemiseen sekä valintaan liittyvissä asioissa.

Sijainti