Ensihoito osana kansallista turvallisuutta

Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut nopeasti viime vuosina. Keskustelu maanpuolustuksesta keskittyy usein sotilaallisiin suorituskykyihin, mutta kriisitilanteissa myös terveydenhuollon toimintakyky on osa kansallista turvallisuutta.

Varautuminen on osa kansallista turvallisuutta

Hyvinvointialueilla on lakisääteinen velvollisuus varautua sosiaali- ja terveydenhuollon häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin sekä ylläpitää toimintakykyä erilaisissa turvallisuusuhissa. Varautuminen kattaa esimerkiksi pandemiat, kyberhäiriöt, energiahuollon häiriöt, suuronnettomuudet ja sotilaalliseen voimankäyttöön liittyvät tilanteet (Valtioneuvosto 2023; STM 2025).

Ensihoito on perinteisesti nähty osana terveydenhuoltoa, mutta kansainvälisessä tutkimuksessa sitä tarkastellaan yhä useammin myös yhteiskunnan kriisinsietokyvyn näkökulmasta. Laaja kirjallisuuskatsaus osoittaa, että siviili- ja sotilasjärjestelmien yhteistyö vahvistaa traumahoidon suorituskykyä sekä normaalioloissa että kriisitilanteissa (Baird ym. 2024).

Ukrainan sodan opit haastavat perinteisen ajattelun

Viime vuosien merkittävin oppimisympäristö on ollut Ukraina. Sota on osoittanut, kuinka keskeisessä roolissa ensihoito on sekä sotilaiden että siviilien selviytymisen kannalta. Ukrainan kokemuksia käsittelevissä tutkimuksissa korostuvat massapotilastilanteiden johtaminen, verenvuodon hallinta, kenttäolosuhteissa toteutettu hoito sekä potilaiden evakuointi pitkien etäisyyksien päästä. Erityisesti tilanteet, joissa potilaiden siirtäminen lopulliseen hoitopaikkaan viivästyy, ovat nostaneet esiin uudenlaisia osaamisvaatimuksia ensihoidon henkilöstölle (Quinn ym. 2024; Lawry ym. 2025).

Ukrainan sodan opit osoittavat, että nykyaikaisen sodankäynnin vaikutukset ulottuvat kauas taistelukentän ulkopuolelle. Samalla ne korostavat ensihoitopalvelun merkitystä osana yhteiskunnan kriisinkestävyyttä. Kokemukset tukevat näkemystä, että ensihoitopalvelujen on perusteltua harjoitella omaa rooliaan osana hoitoketjua myös aseellisten konfliktien tilanteissa, sillä toimintakyky rakentuu jo ennen kuin kriisi alkaa.

Mitä tämä tarkoittaa Suomessa?

Samat kysymykset ovat ajankohtaisia myös Suomessa. Hyvinvointialueiden varautumisvelvoite ei koske ainoastaan sodan ajan uhkia, vaan myös laajoja häiriötilanteita. Viime vuosien lainsäädäntömuutoksilla on lisäksi vahvistettu hyvinvointialueiden yhteistyöalueiden roolia sekä kansallista johtamista tilanteissa, jotka ylittävät yksittäisen hyvinvointialueen kapasiteetin (STM 2025).

Suomalaisessa tutkimuksessa on todettu, että ensihoitopalvelu on olennainen osa kokonaisturvallisuutta ja sen kehittämisessä korostuvat valmiussuunnittelu, viranomaisyhteistyö sekä yhteiset harjoitukset (Hätönen 2017). Myös ensihoitohenkilöstön osaaminen on keskeisessä asemassa. Kriisinhallintaoperaatioissa toimineita suomalaisia ensihoitajia tarkastelleessa tutkimuksessa ensihoitajakoulutuksen todettiin antavan vahvan perustan vaativissa toimintaympäristöissä työskentelyyn, mutta osaaminen rakentui myös työkokemuksesta, täydennyskoulutuksesta ja erityisosaamisesta (Pietilä ym. 2025).

Valmius syntyy yhteistyöstä

Kansainvälisesti suunta näyttää selvältä. Nato on viime vuosina nostanut lääketieteellisen valmiuden yhdeksi keskeiseksi turvallisuuden osa-alueeksi. Erityistä huomiota on kiinnitetty henkilöstön saatavuuteen, massapotilasvalmiuteen, lääkinnälliseen logistiikkaan sekä potilaiden evakuointijärjestelmiin (NATO 2025).

Suomalainen ensihoito toimii siviilijärjestelmässä ja sen kyvykkyydet tukevat suoraan hyvinvointialueiden lakisääteistä varautumista. Johtaminen, tilannetietoisuus, viestintä, yhteistyöverkostot ja henkilöstön osaaminen vahvistavat sekä kriisinkestävyyttä että arjen toimintaa. Siksi ensihoito on keskeinen osa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta, ja sen roolia kansallisessa varautumisessa sekä siihen liittyvää koulutusta tulisi kehittää nykyistä laajemmin.