LUT-korkeakoulut

LUT-yliopisto ja LAB-ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisesti laadukkaan, kokeilevan ja energisen korkeakouluyhteisön.

LUT on vahvasti profiloitunut kansainvälinen tiedeyliopisto, joka tekee akateemista tutkimusta ja antaa tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa ylintä koulutusta. LAB on työ- ja elinkeinoelämän innovaatiokorkeakoulu, joka antaa työelämälähtöistä koulutusta ja tekee soveltavaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa sekä taiteellista toimintaa.

LUTin tutkimuksen vahvuusaloja ovat energia, ilma, vesi ja vastuullinen liiketoiminta. LABin koulutuksen ja TKI-toiminnan vahvuuksia ovat kiertotalous, design, innovaatiot ja hyvinvointi. Näillä vahvuusalueilla LUT ja LAB tekevät myös yhteistyötä koulutuksessa ja hankkeissa.

LUT-yliopisto ja LAB-ammattikorkeakoulu muodostavat yhdessä LUT-korkeakoulut. 

Yhdessä enemmän vihreillä kampuksilla

LUT-korkeakoulujen kasvun strategia keskittyy kansainväliseen opiskelijarekrytointiin ja koulutusvientiin, uudenlaisiin jatkuvan oppimisen ratkaisuihin ja koulutuspolkuihin sekä vaikuttavuuteen elinkeinoelämässä.

Korkeakouluyhteisössä opiskelee yhteensä 16 500 opiskelijaa ja työskentelee 1 800 asiantuntijaa. Jaamme yhteiset, ydintoimintaamme tukevat korkeakoulupalvelut ja käytämme yhteisiä järjestelmiä sekä kampusten tiloja Lahdessa ja Lappeenrannassa.

Kuva
LAB_Lappeenranta_ikkunat

Kampukset

LABilla on kampukset Lahdessa, Lappeenrannassa ja verkossa.