FLUXION – LAB Muotoiluinstituutin vastuullisuusnäyttely Habitaressa

fluxion

Vuoden 2024 Habitare-messuilla nähdään LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin vastuullisuusnäyttely. Osastolla 6p2 esitellään muun muassa sivuvirtojen ja kiertotalouden mahdollisuuksia sekä ylijäämämateriaalin uudelleenkäyttöä. 

Tuotamme niin arjessa kuin teollisuudessa jatkuvasti erilaista ylijäämämateriaalia. Harvoin tulee mietittyä, mitä kaikelle tälle ylijäämälle tapahtuu sen pois heittämisen jälkeen. Voisiko materiaalia sittenkin hyödyntää jollain uudella tavalla?                                      

Fluxion –redesigning side streams visualisoi, miten “jätteestä” voi syntyä jotain uutta ja kaunista tieteen ja taiteen keinoin. Kannustamme kävijöitä pohtimaan uudelleen materiaalien kuluttamista, jätteen käsitettä ja olemassa olevien raaka-aineiden hyödyntämistä uuden rakentamisessa.  

Osaston eri osiot yhdessä havainnollistavat sivuvirtojen matkaa valmiiksi tuotteiksi. Astu mukaan tutkimaan sivuvirtojen ja kiertotalouden mahdollisuuksia.  

 

1. Näkymätön näkyväksi  

Tilassa esitellään kuusi erilaista sivuvirtaa taiteen keinoin. Sivuvirralla tarkoitetaan materiaalia, joka syntyy jonkin toisen objektin prosessoinnin kautta tai tuotannossa. Teoksiin tutustumalla pääset samalla tutustumaan paremmin sivuvirtaan käsitteenä sekä ihmettelemään, mistä osastollamme on kyse. Näytillä on yllättäviä sekä arkisia materiaaleja, joita ei välttämättä tule edes ajatelleeksi sivuvirtana. Tunnistatko, mistä prosessista kyseiset materiaalit ovat peräisin?  

2. Luova tutkiminen  

Näe, miten sivuvirroista on jatkojalostettu innovatiivisia uusia materiaaleja. Videoiden kautta voit nähdä, miten esimerkiksi kahvinpuruista syntyy nahkaa tai karvoista pehmustetta. Jokaisen videon yhteydestä löydät myös materiaalinäytteen, jota voit tutkia lähempää ja tunnustella materiaalin ominaisuuksia. Keksitkö, missä näitä uusia materiaaleja voisi hyödyntää?  

3. Uudelleen muotoilu  

Haluamme olla mukana luomassa kestävän kiertotalouden aikakautta. Tuotteet ovat LAB muotoiluinstituutin opiskelijoiden tekemiä ja esimerkkejä siitä, miten osastolla nähtäviä innovatiivisia uusiomateriaaleja voitaisiin hyödyntää. Tunnistatko, mitä materiaalia on käytetty kunkin tuotteen tekemisessä?  

Sunnuntaina 15.9. klo 15 luvassa on myös Muotoiluinstituutissa lehtorina toimivan trendianalyytikko Susanna Björklundin vetämä paneelikeskustelu Habitaren päälavalla. Vastuullisuudesta ja sen ympärille nivoutuvasta Fluxion-näyttelystä keskustelemassa ovat näyttelyn toteutuksessa mukana olleet lehtorit ja opiskelijat. 

Seuraa LAB Muotoiluinstituuttia Instagramissa: 

Kysy lisää

Harri Kalliomäki
Lehtori
harri [dot] kalliomakiatlab [dot] fi