Töiden valokuvaaminen
Paperille tekemäsi työt tai esimerkiksi kolmiulotteiset mallit tulee valokuvata, jotta voit liittää ne tehtäväpalautukseen. Kiinnitä kuvatessa huomiota valaistukseen sekä kuvan rajaukseen, jotta työsi on arvioitavissa kuvan perusteella mahdollisimman hyvin. Kameran yhteydessä oleva salamavalo toimii harvoin hyvin tällaisessa kuvaamisessa, pyri siis kuvaamaan työsi riittävän valoisassa paikassa!
Voit kokeilla kuvan ottamista ulkona pilvipoutaisella säällä: aseta työ mieluiten tummalle, tasaiselle alustalle. Pyri kuvaamaan piirustukset suoraan yläpuolelta siten, että se näkyy kuvassa vääristymättä. Jos kuvauslaitteessasi voi valita polttovälin (esim. optinen zoom), käytä muuta kuin laajakulmavaihtoehtoa. Vältä suoraa auringonpaistetta tai työn päälle lankeavia varjoja.
Tarkista ottamasi kuvat, jotta ne ovat varmasti tarkkoja ja värit näkyvät haluamallasi tavalla. Jos värit eivät näytä oikealta, kokeile kuvata toisenlaisessa valossa.
Hyvässä valossa nykyaikaiset kännykkäkamerat tuottavat hyvän lopputuloksen, mutta voit toki käyttää myös digikameraa. Paperille tehdyn työn voi myös digitoida skannerilla, jos sinulla on siihen mahdollisuus.
Ennakkotehtävät palautetaan sähköisesti. Palautus tapahtuu Opintopolku.fi-palvelussa samalla, kun täytät hakulomakkeen. Tehtävät on liitettävä hakemukseen ja hakemus lähetettävä hakuajan päättymiseen 31.7.2024 klo 15.00 mennessä.
Voit hakea kesähaussa vain yhteen hakukohteistamme.
Ennakkotehtäväpalautuksen valmistelu
Kokoa tekemäsi tehtävät yhdeksi pdf-tiedostoksi! Tiedoston max. koko 20MB. Nimeä tiedosto tyyliin sukunimi-etunimi-hakukohde.pdf eli vaikkapa tavallinen-taavi-puettavamuotoilu.pdf. Älä käytä tiedoston nimessä välilyöntejä tai muita välimerkkejä kuin tavuviivaa.
Voit luoda pdf-tiedoston haluamallasi tavalla, esimerkiksi liittämällä kaikki tehtävät (kuvat, tekstit ym.) tekstinkäsittelyohjelma Wordiin monisivuiseksi dokumentiksi, jonka viet PDF-tiedostoksi:
Tiedosto > Vie > Luo PDF- tai XPS-tiedosto
...tai englanniksi:
File > Export > Create PDF/XPS Document
Voit koostaa pdf-tiedoston monilla muillakin tavoilla ja ohjelmistoilla. Kannattaa etsiä ohjeita esimerkiksi hakusanoilla ”combine files into pdf”. Tarjolla on myös useita verkossa toimivia palveluita, joita voit hyödyntää (esim. Sejda tai Smallpdf).
Voit halutessasi pyytää vaikkapa kaveriltasi apua pdf-tiedoston koostamisessa. Tarkasta pdf-tiedosto ennen palauttamista, jotta kaikki näyttää siltä kuin olet tarkoittanut. Tarkasteluun kannattaa käyttää pdf-tiedostojen lukuohjelmaa kuten ilmaiset Adobe Acrobat Reader tai Foxit Reader. Jos kuvat pdf:ssä näyttävät epätarkoilta tai suttuisilta, voit kokeilla muuttaa pakkausasetuksia (compression), jos käyttämäsi väline sen mahdollistaa.
Ennakkotehtävien palautus Opintopolku.fi-palvelussa
Kun olet valmis palauttamaan ennakkotehtävät, siirry Opintopolku.fi-palveluun tekemään haku LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituuttiin. Liitä tehtävät hakemukseen ja lähetä hakemus 31.7.2024 klo 15.00 mennessä.
(Huom: haku aukeaa 17.7.2024 klo 8.00)