Väestön ikääntyminen, palvelujärjestelmien muutokset, teknologinen kehitys ja kasvavat odotukset terveydenhuollon vaikuttavuudesta muuttavat ensihoitajan työnkuvaa nopeasti. Samalla muuttuu käsitys siitä, millaista osaamista ensihoitajilta tulevaisuudessa edellytetään.
Muutos haastaa myös koulutuksen. Jos tulevaisuuden ensihoito poikkeaa nykyisestä, koulutuksen on kyettävä valmistamaan opiskelijoita uudenlaisiin tehtäviin. Keskeinen kysymys kuuluu, millaisia valmiuksia ensihoitajille tulisi opettaa, jotta he pystyvät vastaamaan toimintaympäristön muutoksiin myös tulevina vuosikymmeninä. Kansainvälinen tutkimus osoittaa, että pelkkä vahva kliininen osaaminen ei enää riitä, vaan ensihoitajien on kyettävä toimimaan yhä itsenäisemmin, verkostoituneemmin ja laaja-alaisemmin osana terveydenhuoltoa (Bell, Hammer & Seymour-Walsh 2023; Byrne ym. 2024).
Kliinisestä osaajasta itsenäiseksi asiantuntijaksi
Kliininen osaaminen säilyy ensihoidon perustana, mutta sen rinnalla korostuvat tiedon arviointi, ongelmanratkaisu ja itsenäinen päätöksenteko nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Bellin, Hammerin ja Seymour-Walshin (2023) mukaan ensihoitajuus kehittyy teknisestä ammattiroolista kohti itsenäistä terveydenhuollon asiantuntijuutta. Tämä korostaa kriittisen ajattelun, tutkimusosaamisen ja näyttöön perustuvan toiminnan merkitystä. Tulevaisuuden ensihoitajan on ymmärrettävä, miksi tiettyjä hoitomenetelmiä käytetään, pystyttävä arvioimaan tutkimustietoa ja soveltamaan sitä käytännön työssä.
Myös Byrne ym. (2024) korostavat reflektiivisen oppimisen merkitystä. Ensihoitajan tulee kyetä arvioimaan omaa toimintaansa, tunnistamaan kehittämistarpeitaan ja ylläpitämään osaamistaan koko työuran ajan. Koulutuksessa tulisikin painottaa entistä enemmän kliinistä päättelyä, ongelmanratkaisua ja jatkuvan oppimisen valmiuksia pelkän tiedon omaksumisen sijaan.