Sosionomi (ylempi AMK)

Koulutusala

Lisätietoja hakemisesta ja valintaperusteista:

Hakijapalvelut
Lappeenrannan kampus
040 480 9970
hakijapalvelutatlab [dot] fi

Sosionomi on arjen moniosaaja

Sosionomina työskentelet lähellä ihmistä hänen arjessaan. Työsi keskipisteenä on ihminen. Osaat tukea ja ohjata eri elämäntilanteissa olevia asiakkaita sekä toteuttaa ja kehittää sosiaalialan työtä. Työhösi kuuluu myös yhteistyötä muiden ohjauksen, kasvatuksen ja kuntoutuksen ammattilaisten kanssa.

Sosionomit työskentelevät esimerkiksi sosiaali- ja perhepalveluissa, päiväkodeissa ja kouluissa, asumis-, kuntoutus- tai palveluyksiköissä, digitaalisten sosiaali- ja terveyspalveluiden parissa ja maahanmuuttajatyössä. Sosionomeja työllistävät myös hyvinvointialan kehittämishankkeet, järjestöt, Kela ja TE-palvelut sekä terveys- ja hyvinvointiasemat ja sairaalat. Osa sosionomeista toimii lähiesimiestehtävissä.

Jos sisällytät opintoihisi 60 opintopistettä varhaiskasvatuksen ja sosiaalipedagogiikan opintoja, saat kelpoisuuden toimia varhais- kasvatuksen sosionomina (varhaiskasvatus- laki 540/2018).

Sosionomikoulutus on käytännönläheistä, ja koulutuksessa korostuvat tulevaisuuden osaamisvalmiudet. Opiskelet oikeissa työelämäympäristöissä, kampuksella ja verkossa. Opit kehittämään arkilähtöisiä prosesseja, palveluita ja toimintamalleja, jotka vahvis­tavat yksilöiden ja yhteisöjen sosiaalista osallisuutta.

Lisätietoja hakemisesta ja valintaperusteista

Hakijapalvelut
Lahden kampus
044 708 1385 tai 044 708 1386
hakijapalvelutatlab [dot] fi

 

Koulutuksen keskiössä ovat lapsi- ja perhepalveluiden kehittäminen ja matalan kynnyksen sekä vaativan ja erityistason palveluihin liittyvät sisällölliset kysymykset, kuten lasten ja nuorten osallisuus, varhainen tukeminen ja syrjäytymisen ja eriarvoistumisen ehkäisy. 

Tutkinnon suoritettuaan opiskelija kykenee työskentelemään itsenäisesti sosiaalialan vaativissa asiantuntijatehtävissä ja kansainvälisissä yhteistyöverkostoissa, kykenee johtamaan osaamista sekä sosiaalialan työkäytäntöjen ja palveluiden kehittämistä monimutkaisissa ja ennakoimattomissa verkostoissa ja toimintaympäristöissä.

Opinnot toteutuvat päivä / monimuoto-opetuksena, joka sisältää lähiopetusta ja itsenäistä opiskelua. Osa opintojaksoista on verkkototeutuksena. Lähiopetus toteutuu lukuvuosina 2020–2021 ja 2021–2022. Lähiopetuspäiviä on keskimäärin kaksi kuukaudessa, riippuen opintojen ajankohdasta. Lähiopetus järjestetään Lahdessa arkipäivinä. Osassa opintojaksoja on mahdollisuus etäosallistumiseen ac-yhteydellä.