Terveydenhoitaja on terveyden ja hyvinvoinnin edistäjä
Terveydenhoitajana kohtaat eri-ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia asiakkaita. Työsi ydintä on yksilöiden, perheiden, yhteisöjen ja väestön terveyden, hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen. Työssäsi terveydenhoitajana tunnistat myös riskiryhmiin kuuluvia asiakkaita ja perheitä ja tuet ja autat heitä sekä ohjaat tarvittavan avun piiriin.
Terveydenhoitajan tutkinto antaa pätevyyden työskennellä myös sairaanhoitajana (AMK) Suomessa ja muualla Euroopan unionin alueella.
Terveydenhoitajat työskentelevät mm. lastenneuvolassa, kouluterveydenhuollossa, työterveyshuollossa tai ikäihmisten parissa. Voit toimia myös terveydenhoitotyön asiantuntijana erilaisissa työryhmissä ja kehittämisprojekteissa.
Terveydenhoitajakoulutus antaa tulevaisuuden osaamisvalmiuksia
Hoitotyön osaamisen lisäksi opit opiskelun aikana myös hyödyntämään terveydenhoitotyön uusia teknisiä innovaatioita ja ihmisen toimintakykyä tukevia älykkäitä hyvinvointiteknologian ratkaisuja. Opit ohjaamaan asiakkaita sähköisten terveyspalvelujen ja eri teknologioiden turvallisessa käytössä. Lisäksi opit soveltamaan ja kehittämään digitaalisia ja teknologisia ratkaisuja erilaisten asiakkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi, yhdessä muiden alojen ammattilaisten kanssa.
Terveydenhoitajaksi valmistuva Jonna työllistyi jo opintojensa aikana: "En ehtinyt valmistumisen jälkeistä työllistymistä edes miettimään, kun perään soiteltiin ja töitä tarjottiin.”
Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto
Laajuus
240 opintopistettä
Kesto
4 vuotta
Kieli
Suomi
Paikka
Lappeenrannan kampus
Koulutuksen tavoite
Terveydenhoitaja on terveyden ja hyvinvoinnin edistäjä
Näetkö itsesi tulevaisuudessa työskentelemässä yksilöiden ja perheiden parissa ja samalla edistämässä koko väestön terveyttä?
Terveydenhoitajana osaat edistää laaja-alaisesti eri-ikäisten ihmisten ja perheiden terveyttä, toimintakykyä ja hyvinvointia. Tunnet alan teorian ja hoitotyön käytännöt ja osaat soveltaa niitä vaihtelevissa asiakastilanteissa. Tunnistat riskiryhmiin kuuluvia asiakkaita ja perheitä. Tuet ja autat heitä sekä ohjaat tarvittavan avun piiriin.
Opintoihisi sisältyy myös yleissairaanhoitajan opinnot, joten tulevaisuudessa sinulla on mahdollisuus valita työpaikkasi mielenkiintosi mukaan niin sairaanhoidon kuin terveydenhoidon laajasta kentästä.
Terveydenhoitajan on osattava toimia sekä itsenäisesti että asiantuntijana yhteistyössä monialaisten ja moniammatillisten tiimien kanssa. Työssä on oltava valmis tekemään itsenäisiä, tutkittuun tietoon ja hoito-ohjeisiin perustuvia päätöksiä. Terveydenhoitajana työskentely edellyttää sinulta riittävää psyykkistä ja fyysistä terveyttä ja toimintakykyä, koska työssäsi kohtaat muuttuvia tilanteita ja vastaat potilasturvallisuudesta.
Terveydenhoitotyön opiskelua monipuolisesti
LAB-ammattikorkeakoulun terveydenhoitajakoulutus antaa sinulle hyvät teoreettiset ja käytännön valmiudet toimia niin hoitotyön kuin terveydenhoitotyön asiantuntijana.
Terveydenhoitajakoulutuksessa opiskelusi tapahtuu pääsääntöisesti kampuksella arkipäivisin. Yhteisöllinen opiskelu luo verkostoja ja työelämässä tärkeitä yhteistyötaitoja. Ajoittaiset verkko-opintojaksot ja verkko- ja lähiopetusta yhdistävät opintojaksot tuovat vaihtelua ja joustoa opiskelumenetelmiin ja aikatauluihisi. Opintojakson aikataulut saat tietää lukukauden alussa.
Terveydenhoitajakoulutuksesta iso osa on ammatillista harjoittelua aidossa hoitotyön ympäristössä. Ammatillinen harjoittelu edellyttää sinulta kokoaikaista opiskelua. Opiskeluun sisältyy myös erilaisia itsenäisesti tai pienryhmissä laadittavia oppimistehtäviä.
Terveydenhoitajan (AMK) tutkinto antaa pätevyyden toimia niin sairaanhoitajana kuin terveydenhoitajanakin kaikkialla Euroopan unionin alueella.
LAB-ammattikorkeakoulussa ihmisten erilaisuus ja moninaisuus nähdään rikkautena ja jokaista ihmistä arvostetaan riippumatta hänen taustastaan tai asemastaan. Koulutuksen aikana saat valmiuksia asiakkaiden ja työyhteisöjen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseen.
Tule rohkeasti mukaan edelläkävijöiden joukkoon ja hanki laaja-alaiset valmiudet tulevaisuuden terveydenhoitajan työtehtäviin!
LAB-ammattikorkeakoulun terveydenhoitajakoulutuksen opiskelijana kehität ammattitaitoasi niin, että uudet asiat rakentuvat jo olemassa olevan osaamisen perustalle. Koulutus sisältää terveydenhoitotyön ja yleissairaanhoitajan (AMK) opinnot. LABin terveydenhoitajakoulutus painottuu vahvaan käytännön osaamiseen ja potilasturvallisuuteen, joiden osaamista vahvistetaan läpi opintojen modernissa simulaatiokeskuksessamme.
Ensimmäisen opiskeluvuoden aikana perehdyt turvalliseen ja eettiseen hoitotyöhön teoriassa, käytännön harjoituksissa sekä oikeissa asiakas- ja potilastilanteissa. Tämän ohella vahvistat tiedonhankinnan ja viestinnän osaamistasi.
Terveydenhoitajakoulutus antaa tulevaisuuden osaamisvalmiuksia
Hoitotyön osaamisen lisäksi opit opiskelun aikana myös hyödyntämään terveydenhoitotyön uusia teknisiä innovaatioita ja ihmisen toimintakykyä tukevia älykkäitä hyvinvointiteknologian ratkaisuja. Opit ohjaamaan asiakkaita sähköisten terveyspalvelujen ja eri teknologioiden turvallisessa käytössä. Lisäksi opit soveltamaan ja kehittämään digitaalisia ja teknologisia ratkaisuja erilaisten asiakkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi, yhdessä muiden alojen ammattilaisten kanssa.
Terveydenhoitajakoulutus on sitoutunut edistämään kestävän kehityksen tavoitteita toiminnassaan. Tavoitteena on, että LAB-ammattikorkeakoulusta valmistuu terveydenhuollon ammattilaisia, jotka osaavat toimia ammatissaan kestävän kehityksen tavoitteiden ja periaatteiden mukaisesti. Opintojesi aikana opit konkreettisesti tekemään kestävän kehityksen mukaisia päätöksiä terveydenhuollon ammattilaisena.
Opiskelu tapahtuu oikeissa työelämäympäristöissä, mutta myös yhteisellä kampuksella ja verkkoympäristössä. Opintojen aikana voit toimia erilaisissa työelämän kehittämistehtävissä, joissa kokeillaan uusia asiakaslähtöisiä palveluja hyvinvoinnin edistämiseksi.
Monikulttuurista osaamista saavutat kotikansainvälistymällä kampuksillamme, sillä LAB on aidosti kansainvälinen korkeakoulu. Arvokasta kansainvälistä osaamista voit hankkia myös osallistumalla kansainvälisiin hankkeisiin ja opiskelijavaihtoihin.
Terveydenhoitaja (AMK) tutkinto on 240 opintopistettä. Terveydenhoitajakoulutuksen opinnot muodostuvat LABin yhteisestä ydinosaamisesta, sairaanhoidon ammatillisesta ydinosaamisesta ja terveydenhoitotyön täydentävästä osaamisesta.
LABin yhteinen ydinosaaminen, 15 opintopistettä.
Ammatillinen ydinosaaminen, 165 opintopistettä, josta ammattitaitoa edistävää ohjattua harjoittelua on 90 opintopistettä.
Terveydenhoitotyön osaaminen, 75 opintopistettä, josta ammattitaitoa edistävää ohjattua harjoittelua on 35 op.
Suoritettuasi terveydenhoitajan (AMK) tutkinnon voit työskennellä joko terveydenhoitajana tai sairaanhoitajan laillistetun ammattinimikkeen alla Euroopan unionin alueella.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira laillistaa terveydenhoitajan (AMK) tutkinnon suorittaneet terveydenhuollon ammattihenkilöstöstä asetetun lain (559/949) mukaisesti.
Koulutus täyttää Euroopan unionin direktiivin (2013/55/EY) vaatimukset ammattipätevyyden tunnustamisesta. Terveydenhoitajan tutkinto on ammatillisesti suuntautunut bachelor-tason korkeakoulututkinto.
Ammattikorkeakoulututkintoon kuuluu 15 opintopisteen laajuinen opinnäytetyö, jossa voi painottaa tutkimuksellista tai toiminnallista otetta.
Opinnäytetyö laajentaa ja syventää ammattiosaamistasi ja antaa monipuolisia valmiuksia toimia alan kehittämistehtävissä. Opinnäytetyö kehittää tiedonhankinta- ja ongelmaratkaisutaitojasi sekä kokonaisuuksien hahmottamista ja se voidaan toteuttaa työelämän toimeksiantona tai kehittämishankkeessa. Opinnäytetyö voidaan tehdä yksilö-, pari- tai ryhmätyönä ja siihen kuuluu kirjallinen osio. Parhaimmillaan opinnäytetyö toimii ponnahduslautana työelämään.
LAB on kansainvälinen ammattikorkeakoulu. Meillä on maailmanlaajuisesti yli 300 yhteistyökorkeakoulua, joiden kanssa järjestämme vaihto-ohjelmia sekä kehitämme koulutustamme.
Sadat LABin opiskelijat lähtevät vuosittain ulkomaille joko harjoitteluun tai opiskelemaan. Osassa koulutuksistamme on mahdollisuus myös kaksoistutkinnon (double degree) suorittamiseen. Kaksoistutkinnon suorittanut saa tutkinnon sekä LABista että ulkomaalaisesta yhteistyökorkeakoulusta.
LABiin tulee vuosittain paljon opiskelijoita ympäri maailmaa. Meillä opiskelee 1100 kansainvälisiä tutkinto-opiskelijaa lähes 90 eri maasta. Opiskelu on siis aidosti kansainvälistä, vaikka ei ulkomaille lähtisikään!
LABissa opiskelijat pääsevät tekemään yhteistyötä yritysten ja työyhteisöjen kanssa jo opintojen aikana. Opintoihin voi kuulua esimerkiksi suoraan oman alan työnantajille tehtäviä projekteja ja harjoitustöitä.
Erilaiset oppimisympäristöt, kuten opiskelijoiden osuuskunnat, vahvistavat kytköksiä aitoon vuorovaikutukseen työelämän kanssa koko opintojen ajan. LAB-ammattikorkeakoulu tekee tiivistä yhteistyötä samaan korkeakouluyhteisöön kuuluvan LUT-yliopiston kanssa.
LAB on työ- ja elinkeinoelämän innovaatiokorkeakoulu, mikä näkyy muun muassa työelämäläheisissä tutkinnoissa ja alueita palvelevassa tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa (TKI). Vahvuuksiamme ovat kiertotalous, design, innovaatiot ja hyvinvointi.
Terveydenhoitajana voit työskennellä paitsi äitiys- ja lastenneuvoloissa, myös koulu-, opiskelu- ja työterveyshuollossa sekä ikääntyneiden ihmisten terveydenhuollossa.
Voit hakea myös sairaanhoitajan työtehtäviin julkisissa ja yksityisissä sairaanhoidon yksiköissä sekä järjestöissä. Koulutus antaa erinomaiset valmiudet työskennellä ulkomailla ja mahdollisuuden toimia myös yrittäjänä.
Terveydenhoitajan urakehitystä tukevat ja mahdollistavat erilaiset lisä-, jatko- ja täydennyskoulutukset.
Voit hakea ylempään ammattikorkeakoulututkintoon (YAMK) tähtäävään koulutukseen hankittuasi vähintään kaksi vuotta alan ammatillista työkokemusta. Voit hakeutua opiskelemaan myös yliopiston maisteriohjelmiin.