Askel – Kestävän asumisen palvelut yhdessä kehittäen
Palveluja kehitetään asukasyhteisöjen ja yritysten kanssa palvelumuotoilua hyödyntäen. Käyttäjälähtöinen palvelujen kehittäminen aloitettiin kartoittamalla asukkaiden tarpeita ja toiveita haastatteluilla sekä pitämällä työpaja Anttilanmäellä. Palveluja pilotoidaan testiversioilla vaiheittain hankkeen aikana yhteistyökumppaneiden kanssa. Projektissa mukana olevat yritykset ja palvelukonseptit ovat: paikallisen Torikauppa Pupun Pupubiili, ohjelmistoyritys CoReorientin Lainaamo-alusta ja energiayhtiö Lahti Energian Reiot-palvelu.
Pupubiili kuljettaa kasvikset torilta kotiovelle ja idea on tutustuttaa asiakkaat helppojen reseptien ja kasvispainotteisen ruoan kautta kotimaisiin satokauden tuotteisiin ja ruoanlaiton helppouteen kiireisenkin arjen keskellä. Reiot – kodin olosuhdemittauspalvelun avulla asukas voi lähteä tutkimaan esimerkiksi lämmitysenergian tai vedenkäytön kulutusta ja sitten tehdä toimenpiteitä kustannusten ja ympäristövaikutusten vähentämiseksi omassa asunnossaan. Digitaalinen lainaamoalusta yhteiskäyttötavaroille helpottaa paikallista lainaamista ja näin vähentää tarvetta ostaa uusia tavaroita.